Latasimpa Yrittäjien Digioppaan
Latasin tänä aamuna Suomen Yrittäjien ilmaisen digioppaan nähdäkseni, mitä se tarjoilee yrittäjille "digiloikkaan". Enkä ollut kovin yllättynyt kun ensimmäinen asia mistä aloitettiin oli yrityksen kotisivut ja se mistä ja kuinka hakea niille tekijää ja kumppania. Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että en ollut kiinnittänyt yhtään huomiota oppaassa mainittuun ite wikiin, mutta kävin samantien listaamassa itseni sinne, luonnollisesti. Siis jotakin oli tästäkin digioppaasta samantien apua.
Itseasiassa oppaan kahdeksan ensimmäistä sivua käsittelivät yrityksen nettisivuja, niiden optimointia, sisältöä ja kaikkea niihin liittyvää - Google on siinä suuressa osassa, koska nykyään se on se number one, mitä tulee kaikkiin maailman tietohakuihin. Enää ei ole useampaa samantasoista hakukonetta kuin esimerkiksi 90-luvulla, Google on se, missä yrityksen pitää olla näkyvillä ja löydettävissä niillä hakusanoilla, jotka liittyvät yrityksen tuottamiin tuotteisiin tai palveluihin.
Sitten mentiinkiin digityökaluosastolle eli etäneuvotteluihin ja pilvitallennukseen sekä varmuuskopioihin - tämä on mielestäni huomattavasti tärkeämpää kuin kotisivut. Liian usein menneiden vuosien varrella olen tavannut yrittäjiä, joilla on käytössä vain se yksi kone, ja se sitten sanonut kaput, ja sen mukana ovat menneet kaikki firman tiedot - ei ole varmuuskopioita, ei ole pilvitallennusta, eikä ole edes ulkoistettua laskutusta. Onneksi yhä useimmat yrittäjät ottavat nämä asiat vakavasti ja hoitavat ne kuntoon, ennenkuin se ainoa tietokone sanoo oman työsuhteensa irti. Pitää kuitenkin muistaa, että yksinyrittäjiä on Suomessa kohta 200 000 eikä ole siis yhtään erikoista, että yrittäjä toimii vain sen yhden tietokoneen turvin.
Kuvat talteen ja sähköinen laskutus kuntoon olivat myös ihan hyviä ajatuksia ottaa oppaaseen ja verkkoajanvarauskin oli saanut oman osansa kuten myös sähköinen työnajanseuranta. Muita digitärppejä olivat projektienhallinta ja sähköinen taloushallinto - tarkoituksena siis puhua varmaan digitaalisesta taloushallinnosta, sähköä ollaan käytetty jo pitkään :) Tästä taloushallinnosta ja tilitoimiston vaihdostakin oppaassa oli sitten useampi sivu - ei huono juttu, koska taloushallinta on jokaiselle yritykselle tärkeä osa kokonaistoimintaa ja onkin tärkeätä saada ja löytää kumppania, johon voi luottaa niin hyviä kuin huonoina liiketoiminta-aikoina.
Tietoturvaakin käsiteltiin oppaassa kohtuullisesti- senkin olisi voinut ottaa jo ennen kotisivuja, koska kaikilla ei niitä kotisivuja ole, mutta käytännössä jokainen yrittäjä käyttää älylaitteita ja verkkoja. Digitaalinen palaute, sosiaaliset verkot ja kanavat, hakukoneoptimointi, sähköpostimarkkinointi löytyivät vielä digioppaan loppupuolelta. Kokonaisuutena ihan kiva opas sellaiselle yrittäjällä, joka oikeasti miettii, miten saisi omaa toimintaansa entistä enemmän kenties pois paperista, kenties helpommaksi hallita ja tiedot parempaan kuntoon. Kokonaisuudessa opas tuntui vain keskittyvän pitkälti ulkoisiin asioihin, kotisivuihin ja jonkinverran myös sosiaaliseen mediaan, mutta se varsinainen yrittäjän päivittäisten tehtävien muuttaminen vanhoista tavoista digipuolelle saattaisi olla se ensimmäinen askel, jota olisi voinut tuoda paremmin esille oppaassa, ja heti sen alussa eikä niin paljoa keskittyä niihin kotisivuihin.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Markkinointi |
ER-tuki - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
ER-tuki - Muita referenssejä
ER-tuki - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |