Mitä jos saisit testitiimin mistä päin maailmaa tahansa?
Ratkaisun tai palvelun testaus kannattaisi toteuttaa siellä, missä käyttäjätkin sitä tulevat käyttämään. Omilla kolhiintuneilla laitteillaan, omassa elinympäristössään ja kulttuurissaan.
Testitiimin kokoaminen kansainvälisen projektin tarpeisiin voi vaan tuntua mahdottomalta tehtävältä tai ainakin kustannukset ja vaiva hyötyyn nähden kasvavat sietämättömiksi. Näin ei tarvitse olla.
- Käytettävyystestausta Brasiliassa?
- Lokalisointitestausta Venäjäksi?
- Hyväksyntätestausta Vietnamissa?
Testitiimin kasaaminen lähes mistä päin maailmaa tahansa lähes millä tahansa laite- tai väestömäärittelyllä on mahdollista toteuttaa kustannustehokkaasti omalta toimistolta Applausen testauspalveluiden ja työkalujen avulla, sillä heidän 140.000+ testaajaa 200+ maassa antavat lähes rajattomat mahdollisuudet.
Enää ei tarvitse tuskanhiki otsalla jännittää julkaisupäivää, kun tietää että ratkaisun laadunvarmistus on hoidettu huolellisesti ja kattavasti.
Visuaalinen Dashboard mahdollistaa testauksen reaaliaikaisen seurannan ja kommunikoinnin omalta läppäriltä ja siten kalliit lentoliput saa jättää ostamatta ja epävarman säätämisen kaukomailla tekemättä.
"For much less than the cost of a single full-time QA engineer you can get 5-10 testers plus a dedicated Applause lead to manage them. For a small, entrepreneurial team, it’s a deal." - David Hehman, CEO of Greenstack
Applause Loves Startups, jo yli 500 tyytyväistä startup asiakasta, unohtamatta isoja perinteisiä yrityksiä, kuten vaikkapa News UK.
Ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää testauspalveluistamme, sekä kotimaisista että ulkomaisista.
Marko Närvä
Johtava konsultti, Qubilea Oy
App Quality Solutions Partner, Applause Inc
+358 50 487 3285
etunimi.sukunimi@qubilea.fi
Ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää testauspalveluistamme, sekä kotimaisista että ulkomaisista.
Marko Närvä
Johtava konsultti, Qubilea Oy
App Quality Solutions Partner, Applause Inc
+358 50 487 3285
etunimi.sukunimi@qubilea.fi
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Testaus ja laadunvarmistus |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Media |
Teknologia
Android | |
iOS | |
Windows | |
Windows Phone |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Kansainvälistyminen
lokalisointi
Qubilea - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Qubilea - Muita referenssejä
Qubilea - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |