Angular Developer
Haemme osaavaan tiimiimme kokenutta Angular -ohjelmistokehittäjää rakentamaan digitaalisia kielipalveluita.
Toivomme sinulta softankehityksen intohimoa ja hands-on kokemusta. Olet suunnitellut ja kehittänyt toimivia digitaalisia ratkaisuja jo vuosia ja hallitset laajoja kokonaisuuksia, yksityiskohtia unohtamatta. Kokemuksellasi pystyt ohjaamaan kehittämistä oikeaan suuntaan samalla kun tuet ja motivoit muita tiimisi kehittäjiä.
Toimit mielelläsi myös asiakkaan luottohenkilönä, jota asiakas haluaa kuunnella. Osaat suositella ja perustella teknisiä ratkaisuja joiden pohjalta roadmap saadaan järkeväksi kokonaisuudeksi. Samalla pystyt tekemään liiketoimintaa vahvasti tukevia ratkaisuja ja päätöksiä.
Tarjoamme sinulle mahdollisuutta päästä mukaan mielenkiintoiseen ja pitkäaikaiseen hankkeeseen, jossa pääset näyttämään osaamistasi monipuolisesti ja vastuullisesti. Haluamme, että viet palvelu- ja osaamistamme kanssamme seuraavalle tasolle, samalla pääset myös vaikuttamaan ja rakentamaan Altoros-tarinaa Suomessa. Pienenä tiiminä vaikutamme paikallisesti, mutta meillä on myös mielenkiintoinen kansainvälinen ulottuvuus: yli 350 ammattilaista seitsemässä eri maassa tuo meille jatkuvasti uusia mahdollisuuksia.
Toivomme Sinulta:
- Päättäväistä, määrätietoista ja itsenäistä työskentelyotetta
- Sujuvaa kommunikointikykyä ja vaikuttamistaitoja
- Vahvaa hands-on osaamista seuraavista: Angular (tärkein), TypeScript, NodeJS
- Sujuvaa suomen ja englanninkielen taitoa (suullinen ja kirjallinen)
Arvostamme myös:
- Osaamista joistakin seuraavista: Python, AWS, Heroku, Jasmine
- Kokemusta pilvi-migraatioista tai -transformaatioista
- Tietokannat (esim. NoSQL, MS SQL, PostgreSQL)
- Rohkeaa tekemisen meininkiä sekä kykyä ymmärtää asiakkaiden liiketoimintaa
Tarjoamme:
- Mahdollisuuden toteuttaa unelmaasi sekä vaikuttaa toimintamalleihin
- Matalan organisaation, joustavat työajat, kannustavan ilmapiirin ja kilpailukykyisen palkan
- Etuja, joilla varmistamme hyvinvointisi ja viihtyvyytesi (esim. Työterveys, hammashoito, koulutus)
- Bonusmallin
- Etätyömahdollisuuden
Mikäli paikka kiinnostaa, laita hakemuksesi ja CV:si ripeästi meille. Käsittelemme hakemuksia koko ajan ja sopivan ammattilaisen löytyessä pyrimme palkkaamaan hänet mahdollisimman nopeasti.
Lisätietoja:
Ari Mutanen, ari.mutanen@altoros.com, +358 50 568 0532.
Tietoja
Hakuaika: | - |
Linkki: | https://altoros.fi/avoin-tyopaikka-angular-ohjelmistokehittaja-laita-hakemus/ |
Yhteydenotto: | ari.mutanen@altoros.com |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Teknologia
Angular | |
Node.js | |
Python |
Omat tagit
Altoros Finland Oy:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |