CRM Business Area Lead
Tunnetko CRM-projektimaailman kuin omat taskusi ja etsit seuraavaa askeltasi uralla eteenpäin yhdessä Suomen osaavimmassa asiantuntijajoukossa?
Missiomme Pohjoismaiden johtavana digitalisaation ja ohjelmistoratkaisujen mahdollistajana jatkuu tänäkin vuonna. Haemme tähän kasvuun mukaan kokenutta ja myyntiorientoitunutta CRM-liiketoiminnan vetäjää pääkonttorillemme Espoon Keilarantaan.
CRM Business Area Lead
CRM-liiketoiminnan vetäjänä tehtäväsi muodostuvat sekä liiketoiminnan tulosvastuullisesta johtamisesta että tiiminvetovastuusta. Ensiluokkaisen esimiestyön lisäksi vastaat erilaisista eri kokoisten CRM-projektiemme läpiviennistä sekä tavoiteasetannasta.
Työpäiväsi kuluvat tämän lisäksi myös uusien toimintatapojen kehittämisen, tiimin sparraamisen ja alueesi CRM-rekrytointien parissa, eli olet osaltasi vastuullisessa roolissa viemässä koko CRM-liiketoimintaamme eteenpäin. Toimitettavien ratkaisujen kautta vaikutat suoraan asiakkaittemme arjen sujuvuuteen myynnin ja markkinoinnin osalta, ja tätä kautta autat heitä tuottamaan myös parempia asiakaskokemuksia omille asiakkailleen.
Oikea match
Etsimältämme henkilöltä löytyy jo kokemusta CRM-projektien läpiviennistä, tarkemmin asiakaskokemuksen, sekä myynnin ja markkinoinnin digitaalisten liiketoimintaratkaisujen alueilta. Olet lisäksi saanut työurallasi jo tunnustusta hyvin hoidetusta esimiestyöstä. Koulutustaustaasi enemmän arvostamme monipuolista kokemusta kentältä sekä näyttöjä tulosvastuullisesta liiketoiminnan vetämisestä.
Työssäsi tarvitset edellä mainittujen asioiden lisäksi hyvää myyntisilmää ja varmoja otteita toimiessasi päivittäin monenlaisten ja eri kokoisten asiakkuuksiemme parissa. Tyyppinä olet ratkaisukeskeinen, kannat vastuun oman liiketoimintasi tuloksesta ja toimivuudesta, sekä viet tarmokkaasti kehityshankkeita eteenpäin. Ajoittain meillä pitää kiirettä, jolloin pystyt kuitenkin pitämään pääsi kylmänä ja fokuksen kiikarissa erilaisissa vaatimusten ristituulissa. Kommunikoit sujuvasti ja selkeästi erilaisten sidosryhmien kanssa, jonka lisäksi sinulta löytyy kykyä vaikuttaa ja vakuuttaa koko konsernin tasolla.
Vähän lisää meistä
Business Productivity -yksikkömme tarjoaa parhaan modernin liiketoimintakokemuksen integroitujen järjestelmäkokonaisuuksien avulla. Rakennamme räätälöityjä Microsoft Dynamics CRM- järjestelmien lisäksi ERP-, analytiikka- sekä projektin- ja projektisalkunhallintaratkaisuja. Yksikössämme sinua odottaa yli 100 hengen rautaisella ammattitaidolla varustettu Microsoft Dynamics 365 -porukka sekä kolme Suomen osaavinta Dynamics-tiimiä eri tuotealueilta. Työyhteisössämme tehdään töitä hyvällä sykkeellä huumoria unohtamatta yhdessä loistavien asiakkaidemme kanssa. CRM-liiketoiminnan vetäjänä pääset kehittämään osaamistasi Suomen johtavassa Microsoft D 365 -yksikössä taatusti mielenkiintoisten isojen ja pienempien hankkeiden parissa.
Me Innofactorilla uskomme ihmisten osaamiseen ja kykyyn kantaa vastuuta, joka näkyy tekemisessämme kykynä ja rohkeutena hakea innovatiivisia ratkaisuja omana työhömme. Olemme kunnianhimoisia ja ylpeitä kättemme jäljestä, joka heijastuu myös tyytyväisiin asiakkaihin. CRM Leadin roolissasi sinulla on mahdollisuus kurkistaa asiakkaiden toiminnan ytimeen, vaikuttaen omalla työlläsi yksityisen sektorin lisäksi myös yhteiskunnallisesti kansalaisten palveluiden sujuvuuteen.
Kilpailukykyisen palkan ja kannustavan bonusmallin lisäksi sinulla on käytössäsi muut perinteiset edut (kulttuurisetelit, sekä puhelin- ja lounasetu), joustavat työaikajärjestelyt sekä monipuoliset, työnantajan tukemat harrastusmahdollisuudet sekä mukavia yhteisiä tapahtumia muiden innofactorilaisten kanssa!
Hyppää mukaan!
Kiinnostuitko tehtävästä? Kerro meille osaamisestasi palkkatoiveineen 4.3.2018 mennessä urasivujemme kautta. Käymme läpi hakemuksia jo hakuajalla, joten laitathan hakemuksesi palkkatoiveineen meille mahdollisimman pian.
Lisätietoja tehtävästä voit halutessasi tiedustella Business Productivity yksikön johtajalta, Tom Puusolalta, sähköpostitse tom.puusola@innofactor.com tai puhelimitse 050 3575211 seuraavina aikoina: 15.2. klo 15-16, 26.2 klo 15-16 tai 1.3. klo 14.30-16.
Tietoja
Hakuaika: | - |
Sijainti: | Espoo |
Linkki: | https://ura.innofactor.fi/jobs/79553-crm-business-area-lead |
Yhteydenotto: | tom.puusola@innofactor.com |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT |
Omat tagit
Innofactor Oyj:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |