NYAB Groupin identiteetin päivittäminen ja verkkopalvelun uudistus
Infrastruktuuriprojekteihin sekä puhtaaseen energiaan erikoistunut ruotsalainen NYAB ja suomalainen uusiutuvan energian kehittäjä Skarta Energy yhdistivät voimansa maaliskuun 2023 lopussa. Yhdistymisen tavoitteena on kiihdyttää vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa. Tällä hetkellä yli 70 prosenttia konsernin liikevaihdosta tulee Ruotsista, jossa NYAB on saavuttanut poikkeuksellisen kannattavaa orgaanista kasvua ja rakentanut vahvan yrityskulttuurin sekä arvostetun brändin.
Valve auttoi NYABia uuden brändi-ilmeen muotoilussa sekä yrityksen verkkosivuston modernisoinnissa ja harmonisoinnissa.
Suunnitteluprosessin ytimessä oli Valveen co-design-malli, joka mukautettiin ketterästi projektiin sopivaksi, asiakkaan toiveiden mukaan. Mallia hyödynnettiin paitsi yhteisissä workshopeissa, myös avainhenkilöiden taustahaastatteluissa.
Visuaalisen identiteetin suunnittelun lähtökohtina olivat melko pelkistetty ilme ja katseen pitäminen tulevaisuudessa sekä uusiutuvan energian ja kestävän infran korostaminen. Halusimme erottautua kilpailijoista ja muista perinteisistä rakennusalan toimijoista, jotka ovat usein hyvin maskuliinisia ja värimaailmaltaan tummia.
Uusi brändi on otettu NYABilla hyvin vastaan ja logot, värit ja identiteetti koetaan onnistuneiksi. Suurin muutos tapahtui Ruotsin päässä, jossa käytiin keskustelua siitä, miten uusi brändi istuu uuteen kokonaisuuteen. Kokonaan uuden liiketoiminta-alueen, uusiutuvan energian, mukaan tuominen kokonaisuuteen ei ole helppoa, mutta ketterällä toimijoiden välisellä yhteistyöllä kokonaisuus on nyt ehyt ja toimiva. Co-design ja tarkka projektinhallinta takasivat sen, että hanke, johon tyypillisesti saattaisi kulua kuukausia vietiin läpi onnistuneesti asetetussa tiukassa aikataulussa.
”Uusi brändi-identiteetti on otettu NYABin työntekijöiden keskuudessa kaikkien muutosten keskellä hyvin vastaan. Eri organisaatiotasoja osallistettiin projektiin pitkin matkaa, joten työntekijöillä oli mahdollisuus olla mukana muutosmatkalla koko ajan. Tätä korostetaan myös co-design-työskentelyssä ja se koettiin tärkeäksi.”
–Minna Koistinen, viestintä- ja markkinointijohtaja, NYAB
Uusi ilme haluttiin jalkauttaa verkkoon, jolloin tuli ajankohtaisesti puristaa tiukkaan aikatauluun identiteettiuudistuksen lisäksi myös verkkosivu-uudistus. Valve tarttui haasteeseen muovaamalla entisen WordPress-alustan uuteen uskoon. Samalla kun ulkokuori päivitettiin modernimmaksi ja saavutettavammaksi, haluttiin selkeyttää eri kohderyhmien kävijäpolkuja läpi relevanttien sisältöjen kohti yhteydenottoa.
Projekti toteutettiin yhdistämällä kaksi erillistä sivustoa; sijoittajasivusto ja yrityssivusto, yhdeksi kokonaisuudeksi, vanhan yrityssivuston päälle. Tässä vaiheessa ei vielä toteutettu integraatioita, mutta suunnitelmissa on STT:n tiedotteiden integrointi sivustolle nykyisen iframe-upotuksen sijaan.
Ennen projektin aloitusta tehtiin tekninen auditointi, jossa tutkittiin vanhaa lähdekoodia. Auditoinnin perusteella tunnistettiin joitakin heikkouksia ja ongelmia, jonka pohjalta tehtiin suunnitelma tarvittavista korjauksia ja päivityksiä. Korjaustoimenpiteitä suoritettiin vanhassa lähdekoodissa, joiden avulla avulla parannettiin käyttökokemusta, suorituskykyä ja sivuston tietoturvaa.
Sivustolle rakennettiin myös uusia sisältöelementtejä, jotka paransivat käyttökokemusta ja monipuolistivat sisältöä sekä sen hallintaa.
Lisäksi vanhan sivuston ulkoasua päivitettiin ja paranneltiin. Tämä sisälsi visuaalisten elementtien, kuten kuvien ja grafiikoiden päivitystä sekä tyylien ja layoutin päivityksen. Lisäksi tehtiin teknisiä parannuksia käyttöliittymään, kuten navigaatiorakenteiden selkeyttäminen ja sisältöelementtien kehittäminen.
Suosittelija:
Uusi brändi-identiteetti on otettu NYABin työntekijöiden keskuudessa kaikkien muutosten keskellä hyvin vastaan. Eri organisaatiotasoja osallistettiin projektiin pitkin matkaa, joten työntekijöillä oli mahdollisuus olla mukana muutosmatkalla koko ajan. Tätä korostetaan myös co-design-työskentelyssä ja se koettiin tärkeäksi.
Minna Koistinen
Tiedot
Tilaaja: | NYAB Group |
Ajankohta: | 2021 - 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Antero Muranen / antero.muranen@valve.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Integraatiot |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Rakentaminen |
Teknologia
Javascript | |
PHP | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Valve - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Valve - Muita referenssejä
Valve - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
Tapahtumat & webinaarit
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
- Nordea - At Nordea our people come from 107 countries
- Timeless Technology - Uutuus: Tempmate-GM2 jatkuvakäyttöinen ja reaaliaikainen dataloggeri kuljetusten olosuhdeseurantaan.
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |