IT asiantuntija
Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patriagroup.com
Etsimme nyt Espoon tai Tampereen tai Jämsän Hallin toimistollemme.
IT asiantuntijaa
Palvelet työssäsi Patrian sisäisiä ja ulkoisia asiakkaita. Töitä tehdään eri turvaluokan ympäristöissä tietoturva-asiat vahvasti huomioiden. Työkenttä on mielenkiintoinen ja laaja-alainen, edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Voit olla kokenut asiantuntija tai työurasi alkuvaiheessa oleva oppimishaluinen tulevaisuuden tekijä.
Työtehtäviisi kuuluvat monipuoliset suunnittelu-, kehitys- ja ylläpitotehtävät korkean turvatason tietojärjestelmäympäristöissä. Pääset osaksi asiantuntevaa tiimiä työskentelemään kyberturvatiimimme tukena erilaisissa projekteissa.
Millaista osaajaa etsimme:
Sinulla on hyvät valmiudet suunnitella, toteuttaa ja hallita tietoturvallisia IT- ympäristöjä. Vahvan palvelinpään osaamisen lisäksi, kaikki käytännön tietotaito infrasta, laitteista, virtualisoinneista ja verkoista auttavat tehtävässä menestymisessä. Olet tiimipelaaja ja nautit asiakkaan kanssa yhdessä tekemisestä.
Valitulla henkilöllä tulee olla:
- Linux-palvelinten ylläpitokokemus. Esim. NGINX, rsyslog, sshd, sssd, iptables
- Oma-aloitteisuus ja kyky itsenäiseen työskentelyyn
- Yleinen ymmärrys IT-infrastruktuurista, laitteista ja verkoista
- Kokemus Linux-automaatioratkaisuista (esim. Ansible, Puppet, Terraform)
- Kokemusta erilaisista virtualisointiratkaisuista (esim. VMWare, KVM)
Lisäksi on eduksi, jos sinulla on seuraavat tiedot ja taidot:
- Docker -kokemus
- Windows -osaaminen (esim. AD, SCCM)
- Kokemus PKI-ratkaisuista
- Kokemus identiteetinhallinta/federointi -ratkaisuista (esim. SSO, IDM, SAML 2.0)
- Internetin perusmekanismien ymmärtämys (DNS, reititys jne.)
- Kokemus DevOps-työkaluista (Esim. GitLab)
- Tietoturvaosaaminen (esim. Katakri, CIS-benchmarks)
Mitä tarjoamme:
Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa.
Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. vuosittaisen tulospalkkiomallin, työsuhdepyöräedun sekä lounas- ja virike-edun. Meillä on kattavat työterveyspalvelut, joihin sisältyy esim. erikoislääkäripalvelut. Tarjoamme myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen työntekijöillemme.
Arvostamme myös vapaa-aikaasi, joten meillä pystyt tasapainottamaan työn ja vapaa-ajan joustavasti esimerkiksi hyödyntämällä liukuvaa työaikaa. Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä.
Kiinnostuitko?
Valitse työpaikka, jossa sinä ratkaiset ja lähetä hakemuksesi pdf-muodossa Patrian nettisivuilla. Hakuaika päättyy 12.5.2024, mutta käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Lisätietoja antaa rekrytoijamme Sari Rantanen joko puhelimitse +358 504071231 tai sähköpostitse ext-sari.rantanen@patriagroup.com
Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.
Miksi Patria?
1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä
Tietoja
Hakuaika: | 26.4.2024 - 12.5.2024 |
Sijainti: | Espoo, Jämsä, Tampere |
Linkki: | https://laura.fi/avoimet-tyopaikat/patria/it-asiantuntija/2846483/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Toimialakokemus
IT |
Teknologia
Linux |
Laura:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Red & Blue Oy - Senior Web Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
Tapahtumat & webinaarit
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
- Nordea - At Nordea our people come from 107 countries
- Timeless Technology - Uutuus: Tempmate-GM2 jatkuvakäyttöinen ja reaaliaikainen dataloggeri kuljetusten olosuhdeseurantaan.
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |