Yrityslasku B2B-verkkokaupankäynnissä
Yritykset siirtävät hankintojaan verkkoon yhä enenevässä määrin. Postin verkkokauppatutkimuksen mukaan jo neljä viidestä ostajasta tekee yritysostoksia verkossa. Muutoksen taustalla ovat muun muassa jatkuvasti kehittyvät maksupalveluratkaisut, joiden ansiosta yritysostojen tekeminen on helppoa ja turvallista myös verkossa.
Lasku – yritysten suosima maksutapa
Yritysasiakkaiden osuus verkkokaupan myynnistä kasvaa koko ajan, mutta kasvua ovat hillinneet käytännön haasteet verkko-ostamisen kanssa. Tyypillisesti B2B-verkkokaupan ostokset voidaan maksaa yrityskortilla tai yrityksen pankkitililtä verkkomaksuna, mikäli ostajan valtuudet tähän riittävät. Näihin maksutapoihin tarvitaan aina erikseen myönnetyt oikeudet eivätkä ne välttämättä palvele kaikkia yrityksiä ja ostotilanteita, sillä ostajalle tulisi olla myönnettynä yrityksen luottokortti tai käyttöoikeudet yrityksen pankkitiliin. Tällaisten oikeuksien myöntäminen ja niiden valvominen isoissa organisaatioissa vaihtuvan henkilökunnan parissa on työlästä ja riskialtista. Sen sijaan yrityslaskulla ostaminen on joustavampi tapa tehdä ostoksia, ja se tuo useita etuja niin ostoksia tekevälle yritykselle kuin verkkokauppiaallekin.
Laskulla maksaminen on yrityksille tuttu toimintatapa jo entuudestaan, ja siihen liittyvät prosessit ovat yleensä yrityksissä jo vakiintuneet. Verkkokaupassa yrityslaskun edut ovat kiistattomat: yrityslasku tarjoaa ostajalle vähintään 14 päivää korotonta maksuaikaa, mutta ei tarkoita tilitysviivettä kauppiaalle. Luottoriskin kantaa luotonmyöntäjä, ja luottotarkistus tehdään jokaisen ostotapahtuman yhteydessä y-tunnuksen avulla. Turvallisen maksamisen takaamiseksi ostaja tunnistetaan aina vahvan tunnistautumisen avulla. Etuna kauppiaalle esimerkiksi Svea hoitaa yrityslaskuasiakkaiden laskutus- ja perintäprosessin, ja lasku toimitetaan joko verkkolaskuna, sähköpostitse tai perinteisellä postilla ostajayrityksen viralliseen osoitteeseen.
Svean yrityslaskulla maksettaessa ostajayrityksen henkilökunta voi tehdä helposti hankintoja verkkokaupasta ilman, että yritystä on rekisteröity verkkokaupan asiakkaaksi. Lisäämällä yrityslaskun verkkokaupan maksutapoihin mikä tahansa verkkokauppa muuttuu myös yrityksiä palvelevaksi B2B-verkkokaupaksi käden käänteessä.
Miksi yrityslasku tulisi ottaa verkkokaupan maksutapavaihtoehdoksi? 5 syytä:
1. Täydentää maksutapavalikoimaa vastaamaan myös yritysasiakkaiden tarpeisiin
2. Korotonta maksuaikaa ostajayritykselle
3. Ei luottotappioriskiä kauppiaalle
4. Helppo ottaa käyttöön nykyiseen verkkokauppaan
5. Edullinen tapa luotottaa yritysmyyntiä
Yrityslasku ja Svean osto-oikeusrekisteri
Yrityslasku on jo monelle mieluisin maksutapa, mutta aiemmin yrityslaskulla voitiin tilata tuotteita vain yrityksen viralliseen osoitteeseen väärinkäytösten välttämiseksi. Yritysostajat toivoivatkin Svean ratkaisevan sen haasteen, miten yrityslaskulla tilatut tuotteet voitaisiin toimittaa turvallisesti juuri sinne, missä niitä tarvitaan. Myös ostamisen toivottiin helpottuvan niin, että kaikille tarvittaville henkilöille voitaisiin sallia ostosten tekeminen yrityksen nimissä riippumatta henkilön roolista.
Yrityslaskun monipuolisuutta täydentääkseen Svea onkin tuonut markkinoille osto-oikeusrekisterin, joka entisestään lisää yrityslaskun etuja. Osto-oikeusrekisterin avulla ostajia voidaan helposti hallinnoida organisaation sisällä, eikä ostosten turvalliseen tekemiseen vaadita nimenkirjoitusoikeutta.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotanto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Webkehitys | |
Verkkokaupparatkaisut |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Vaimo Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Vaimo Finland - Muita referenssejä
Vaimo Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |