Aalto Yliopisto - RPA ja APIt
Aalto tekee avoimet rajapintansa ja sisäiset integraationsa HiQ:n kanssa FRENDS -integraatioalustalla.
Haasteena ylläpidon raskaus
Aalto-yliopisto on monialainen tiedeyhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Aalto rakentaa innovatiivista yhteiskuntaa korkeatasoisen tutkimuksen, opetuksen ja taiteellisen toiminnan keinoin.
Aalto oli käyttänyt useita eri Open-Source integraatioalustoja aiemmin ja ongelmaksi muodostui jatkuvan käytön kustannukset. Erityisesti tämä näkyi päivittäisen operoinnin ja hallinnan resursointihaasteena, kun perusylläpitoonkin tarvittiin kehittäjätason osaajaa.
Tavoite
Tavoitteena oli uudistaa integraatioiden toteutuksen toimintamallia niin, että yhdellä integraatioratkaisulla pystytään toteuttamaan liiketoimintojen kehitystarpeet sekä taustajärjestelmien vaiheittainen uusinta. Lisäksi uusien SaaS-mallilla toteutettujen palveluiden integraatiot tarvitsivat uudenlaisia ratkaisuja, kuten OpenAPI -rajapintoja. Tietovirtojen keskitetylle hallinnalle ja kyvylle valvoa niitä itse laitettiin erityistä painoarvoa.
Ratkaisuksi FRENDS -integraatioalusta
HiQ:n FRENDS-integraatioalustalla Aalto voi toteuttaa uusia prosessiautomaatio- ja sovellusintegraatioratkaisuja entistä nopeammin ja tehokkaammin. FRENDS mahdollistaa myös eri ikäisten ja eri teknologioilla toteutettujen taustajärjestelmien integraatiot. Prosessien automatisointi on helpottunut, ja vanhojenkin taustajärjestelmien integraatiot kolmansille osapuolille voidaan toteuttaa nykyaikaisin menetelmin. FRENDS:n kuvauskieli on aina visuaalinen (BPMN 2.0 standardi) - oli kyse sitten automatisodusta prosessista tai API-kutsun toiminnallisuudesta. Erityisesti prosessien valvonnan ja päivittäisen operoinnin helppous on ollut Aallolle merkittävä tekijä.
Tulokset
Aalto on toteuttanut lukuisia integraatioita FRENDS-integraatioalustan kautta. Uusi integraatioalusta on myös mahdollistanut Aallon itse hallita ja valvoa integraatioitaan. Aalto on toteuttanut FRENDS:llä niin julkisia rajapintoja OpenAPI-standardin mukaisesti kuin perinteisiäkin järjestelmän välisiä tiedonsiirtoja. Myös prosessiautomaatio rajapintatasolla on merkittävässä osassa Aallon integraatioita. Kaiken tämän valvonta ja hallinta - ymmärrys siitä mitä tietoa virtaa mistä, minne ja milloin on helposti visualisoituna FRENDS:ssä.
"With FRENDS we are able to operate and understand everything without technical knowledge" Patrick Maltusch, Head of Integration, Aalto University
Tutustu lisää HiQ:n integraatiopalveluihin: https://hiq.fi/palvelut/integroi/ ja frendsiin: https://hiq.fi/palvelut/integroi/frends/
Suosittelija:
With FRENDS we are able to operate and understand everything without technical knowledge.
Patrick Maltusch, Head of Integration, Aalto University
Tiedot
Tilaaja: | Aalto Yliopisto |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Antti Toivanen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Integraatiot |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Koulutusala |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
HiQ - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
HiQ - Muita referenssejä
HiQ - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |