Aava uudisti laskutusprosessinsa, kumppaniksi Ropo Capital
Lääkärikeskus Aavan iso prosessiuudistus toi työterveyshuollon asiakkaiden käyttöön uuden palvelun ja virtaviivaisti taloushallinnon kokonaisuuden laskutuksesta maksujen kohdistamiseen, maksuvalvontaan ja perintään. Samalla henkilöstön työaikaa vapautui rutiinitehtävistä asiantuntijatyöhön. Uudistus toteutettiin yhdessä Ropo Capitalin kanssa.
Kun Lääkärikeskus Aava lähti etsimään kumppania työterveyshuollon laskutusprosessiensa uudistamiseen, perintä oli ulkoistettu, mutta talousosasto vastasi reskontrasta ja printtasi paperilaskut edelleen itse. Nyt prosessi on yhtenäistetty ja automatisoitu laskujen lähetyksestä reskontran hoitoon ja perintään asti, ja asiakas saa laskunsa liitteineen kätevästi ja tietoturvallisesti eAava-palveluun.
– Tämä ei ollut ihan perinteinen laskutusprosessin uudistushanke vaan halusimme muuttaa toimintamalliamme merkittävästi. Ropon kanssa uudistimme laskutuksen kokonaisuutta ja samalla myös kaikki asiakkaalle näkyvät prosessit, kuvailee Aavan henkilöstö- ja talousjohtaja Virpi Hentunen.
– Kumppanin valinnassa kotimaisuus oli positiivinen asia, mutta erityisesti Ropon palveluasenne ja tarjottu kokonaispaketti vakuutti. Mikään meidän toiveista ei vaikuttanut ongelmalta vaan fokus oli sopivien ratkaisujen löytämisessä, Hentunen jatkaa.
Aava-konserni on kasvanut kovaa vauhtia. Vuonna 2017 Aavan liikevaihto on reilut 44 miljoonaa euroa – nyt tavoitteena on liikevaihdon tuplaaminen vuoteen 2025 mennessä. Laskuja lähtee tällä hetkellä yli 4 000 kuukaudessa. Liiketoiminnan kasvaessa myös laskutusvolyymi kasvaa.
– Kasvun myötä työn määrä on lisääntynyt ja talousosastolle on tullut uusia tehtäviä, joita emme olisi saaneet hoidettua samalla henkilömäärällä ilman tätä uudistusta. Tällainen säästö on parasta; ei leikkauksia organisaatioon, mutta laskutuksen rutiinien automatisointi mahdollistaa henkilöstöresurssien mielekkäämmän kohdistamisen, Hentunen kertoo.
Suosittelija:
Kumppanin valinnassa kotimaisuus oli positiivinen asia, mutta erityisesti Ropon palveluasenne ja tarjottu kokonaispaketti vakuutti. Mikään meidän toiveista ei vaikuttanut ongelmalta vaan fokus oli sopivien ratkaisujen löytämisessä.
Virpi Hentunen, henkilöstö- ja talousjohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Lääkärikeskus Aava |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Projektinhallinta | |
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Omat tagit
Ropo Capital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Ropo Capital - Muita referenssejä
Ropo Capital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |