Abloy - Kohti parempaa jäljitettävyyttä
Epävarmuus lähetysten seurannassa sai väistyä, kun rullakot päätettiin laittaa ruotuun. Yhteistyössä Finn-ID:n kanssa tehdyn ratkaisun avaimeksi muodostui RFID, jonka mutkattomuutta kävimme ihastelemassa Abloy Oy:n Joensuun tehtaalla.
Useat kymmenet rullakot ovat syöneet sisuksiinsa lukitustuotteita, ovensulkimia, rakennusheloja ja oviautomatiikkaa. Ne ovat matkalla asiakkaille - pääsääntöisesti teollisuuden ja toimitilarakentamisen tarpeisiin. Rullakoita liikkuu päivässä seitsemänkymmenen ja jopa sadan kahdenkymmenen kappaleen välillä. – Yksittäiset tuotteet on keräilty tehtaalla häkkeihin ja lavoille. Siitä ne lastataan edelleen autoon ja siirretään kuljetuspalveluyrityksen terminaaliin, Abloy Oy:n logistiikan kehittämispäällikkö Kimmo Kuusela kertoo.
– Tässä projektissa lähdimme tavoittelemaan parempaa jäljitettävyyttä sekä mahdollisimman pitkälle vietyä automatisointia. Aiemmassa systeemissä ongelmana oli seurannan puutteellisuus ja se aiheutti usein epäselvyyksiä lähetysten kuljetuksissa. Tällä oli tietysti olennaista merkitystä jakelun täsmällisyyden kannalta. On tärkeää tietää, ovatko tuotteet toimitettu ajoissa terminaaliin, jotta ne ehtivät varmasti seuraavan aamun asiakaskuljetukseen, hän jatkaa.
Aika pian ilmeni, että optimaalisin ratkaisu löytyy RFID-teknologiasta. – Tuotteita lähtee päivässä niin paljon, että jos jokaisen lukisi yksittäin, veisi se aivan liikaa aikaa. Meidän tapauksessamme RFID-teknologiaan pohjautuva ratkaisu on osoittautunut todella hyväksi, Kuusela toteaa.
Rullakoiden ja lavojen liikkeitä seurataan RFID-porttien avulla. Toinen porteista sijaitsee Abloylla ja toinen kuljetusyrityksen terminaalissa. – Rullakot ja lavat viedään porttien läpi, jolloin lukijat rekisteröivät automaattisesti tunnisteet ja lähettävät tiedot lähetyksistä reaaliaikaisesti taustajärjestelmään, Finn-ID:n RFID-ratkaisujen myynnistä vastaava Jari Knuutila tiivistää.
– Kuljetusvälineisiin kiinnitetyt tunnisteet luetaan lähtiessä Abloylla ja vastaavasti niiden saapuessa terminaalin. Nyt tiedämme varmuudella, milloin tuotteet ovat lähteneet ja saapuneet määränpäähänsä terminaaliin, Kuusela kertoo tyytyväisenä.
”Kaikin puolin mutkaton ja varma juttu” - Mitä jäi käteen?
+ Virheiden minimointi lähetyksissä
+ Automaattinen lukutapahtuma
+ ”Säästetään” jopa 300 luentaa päivässä
+ Inhimilliset virheet poistuneet
+ Nykyaikaisen teknologian hyödyntäminen varastonhallinnassa
Toteutuksen avaimet >>>
Käytetty ohjelmisto: RFID-ohjelmisto
Lisäksi: RFID-testaus ja pilotointi / Rajapinta toiminnanohjausjärjestelmään / SOTI-etähallinta ja ylläpito / Asiakkaan ERP: Microsoft Dynamics AX
Käytössä oleva laitteisto: RFID-lukijat ja tunnisteet / Honeywell 6500 -käsipäätteet / Honeywell 1400 -käsilukijat
Kuva Abloy Oy
Tiedot
Tilaaja: | Abloy Oy |
Ajankohta: | 2014 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka | |
Supply chain management SCM | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys | |
Tietoliikennepalvelut |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Laitteet | |
Valmisohjelmisto | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Finn-ID - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Finn-ID - Muita referenssejä
Finn-ID - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |