Akateeminen Kirjakauppa - Lukeminen tekee hyvää
Akateemisen kirjakaupan ja Mediasignalin yhteistyö käynnistyi syksyllä 2015 Stockmann Oyj:n myydessä Akateemisen kirjakaupan liiketoiminnan ruotsalaiselle mediayhtiö Bonnier AB:lle.
Lähtökohtana yhdessä tekemiselle oli säilyttää vanhan, ikonisen brändin olemus, mutta samalla luoda taustalle uusi ja raikas ilme kuvastamaan nykyaikaista tapaa kehittää alan pitkäaikaisen toimijan roolia Suomessa.
Akateeminen Kirjakauppa haluaa lisätä lasten ja nuorten lukuintoa
Keväällä 2016 Akateemisen Kirjakauppa käynnisti Lukeminen tekee hyvää -ohjelman lasten lukuintoa parantamaan. Mediasignal toteutti kokonaisuudessaan Lasten Lukupassi -verkkosivustokokonaisuuden.
Akateeminen Kirjakauppa haluaa haastaa perheet panostamaan lukemiseen ja lukemisen parissa käytettyyn yhteiseen aikaan. Lukeminen on tärkeässä roolissa lasten kielellisen kehittymiseen sekä laajemmin lapsen ajattelun ja tunne-elämän kehittymisessä.
Mediasignal toteutti lukuintoa aktivoimaan Lasten Lukupassi -verkkosivustokokonaisuuden, joka perustuu Lukeminen tekee hyvää -ohjelmaan.
Sivustolla käyttäjä voi luoda oman Lukupassin, jonne kirjataan luetut kirjat muistiin. Lapset ja nuoret voivat antaa kirja-arvioita Lukupassissa tai lukea muiden suosituksia. Lukupassin luonti ei edellytä ostamista, vaan sinne voi myös merkitä vaikka kirjastosta lainatut kirjat.

Suosittelija:
Kaiken informaatiotulvan keskellä lapset keskittyvät yhä lyhytjänteisemmin asioihin. Lukeminen tekee hyvää -ohjelmalla halusimme herättää erityisesti aikuiset huomaamaan lukemisen positiiviset vaikutukset lapsen kehitykseen.
Cia Branders
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Akateeminen Kirjakauppa |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Analytiikka |
Toimialakokemus
Urheilu, viihde ja virkistys |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
typo3
Verkkopalvelu-uudistus
digitaalisen liiketoiminnan kehitys
Mediasignal Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Mediasignal Group - Muita referenssejä
Mediasignal Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |