Anonyymin asiakastiedon keräysjärjestelmä
Yhteys alkoi ohjaamokordinaattorin ottaessa yhteyttä Koodersiin. Pyydettiin taulukkolaskentapohjaa kävijöiden perustietojen keräämiseen. Tarvetta taulukolle oli taltioida tieto ja antaa tarvittaessa raportteja ulos tietyillä suotimilla. Samaa taulukkoa olisi käyttänyt kaikki hankkeen työntekijät.
Määrittelyvaiheessa kävi selväksi, että taulukkolaskentaohjelma joutuisi kovaan rääkkiin suurten tietomäärien kanssa graafeja luodessa ja tietoa käsitellessä. Tiedosto pitäisi saada vaivattomasti siirrettyä organisaation sisällä eri koneille ja tiedot pitäisi olla mahdollista keskittää yhteen tietopankkiin.
Taulukkolaskentatiedosto alkoi tuntua käyttötarkoitukseen nähden kankealta vaihtoehdolta joten esitettiin vastaehdotus tekemään samaa tehtävää: Rakennetaan selainpohjainen järjestelmä.
Ohjelmistokehitystä päästiin tekemään alku kesästä 2016. Uuden rajauksen merkeissä lähdettiin liikkeelle perusteista: Miten järjestelmää haluttaisiin käyttää? Päällimmäisenä toiveena pidettiin yksinkertaisuutta: ei mitään ylimääräisiä toiminnallisuuksia tai häkkyröitä vaan yksi lomake jolla tiedot lisätään. Tietoja haluttiin sitten tarkastella sekä numeropohjaisesti että graafisesti ja näitä koontinäkymiä piti olla mahdollista suodattaa.
Järjestelmästä rakennettiin ensin hyvin rajattu prototyyppi jolla kartoitettiin että suunta olisi alusta asti toivottu ja lopullista käyttötarvetta palveleva.
Kun suunta oli todettu oikeaksi alkoi kesälomakausi ja valtaosa toimijoista siirtyi kesälomalle. Koodersilla projektia rakennettiin kesän ajan keskusteltujen toiveiden mukaisesti. Kun alettiin palailla lomilta, saatiin ohjelmisto suoraan testikäyttöön. Sovellusta testattiin kuukauden ajan ja tänä aikana kerättiin loppukäyttäjien palautetta järjestelmästä.
Testikäyttökauden jälkeen muokattiin viimeisetkin halutut muutokset järjestelmään ja sovellus saatiin käyttöön täydellä höyryllä!
Suosittelija:
Hilkka Mäkinen
Tiedot
Tilaaja: | Joensuun kaupungin Nuorison palvelukeskus, Ohjaamo |
Ajankohta: | 2016 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Miikka Kostian, 0451777090, miikka@kooders.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Julkishallinto |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS | |
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Kooders - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kooders - Muita referenssejä
Kooders - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |