Ark-byroo kotisivut
Ark-byroo Oy on 20-vuotias arkkitehtitoimisto, jonka erikoisalaa ovat rakennus- ja kulttuurihistorialliset selvitykset, arkeologiset tutkimukset sekä arkkitehtisuunnittelun saralla käyttötarkoituksen muutokset ja konservointisuunnittelu.
Projektin tavoitteena oli mm. kasvattaa yrityksen myyntiä, parantaa verkkonäkyvyyttä ja vahvistaa brändikuvaa.
Tavoitteiden saavuttamiseksi suoritimme projektin alussa digitaalisen markkinoinnin tehostuspalvelun ja suunnittelimme uuden viestintäkonseptin asiakkaalle, sekä laadimme ohjeet LinkedIn-profiilien kehittämistä ja sisällön hakukoneoptimointia varten.
Projektin lähtökohtana olivat harjoitustyönä tehdyt layout-suunnitelmat tulevasta sivustosta. Projektin alussa suunnittelimme parannukset sivuston rakenteeseen asiakkaan tavoitteiden ja kohderyhmän tarpeiden pohjalta sekä hakukone- ja konversio-optimoinnin parantamiseksi, jotta sivustolle saadaan enemmän kävijöitä ja kävijöiltä enemmän yhteydenottoja.
Projektin aikana Ark-byroo käynnisti myös visuaalisen ilmeensä kokonaisvaltaisen uudistuksen, minkä johdosta sivuston ulkoasu suunniteltiin uusiksi Ark-byroon in-house graafikon Janne Kankkusen toimesta. Sivuston rakennetta suunniteltiin aluksi oppilastyönä. Uusi visuaalinen ilme on hyvin näyttävä ja tyylikäs, ja sen yksityiskohdat ovat tarkoin mietittyjä. Pelkistettyä musta-valko-keltaista ilmettä tukevat erilaiset piktogrammit, animaatiot ja interaktiiviset elementit, joiden viimeistelyyn kiinnitettiin erityistä huomiota.
Sivusto toteutettiin WordPress-julkaisujärjestelmän avulla, testattiin, siirrettiin julkaisupalvelimelle ja julkaistiin.
Sivustosta tuli moderni, asiantunteva, tyylikäs ja toimiva. Lopputulos puhuu puolestaan!
Yhteistyömme on jatkunut kotisivujen julkaisun jälkeen jatkokehityksellä ja ylläpidolla. Sivustoa uudistettiin kokonaisvaltaisesti loppuvuodesta 2019 ja alkukeväästä 2020. Uudistuksessa sivustolle tuotiin tyylikästä grafiikkaa, sisältöä uudelleenjärjesteltiin ja käyttöön otettiin uusia kieliä. Uudistuksen myötä Ark-Byroon kotisivut ovat entistä näyttävämmät ja palvelevat aiempaa laajempaa yleisöä suomen, ruotsin ja englannin kielellä.
Suosittelija:
Vaikeinta oli itse tietää, mitä haluamme sanoa, mutta Konsepton kyydissä oli helppo matkustaa.
Marianna Heikinheimo, Toimitusjohtaja, Ark-byroo oy
Tiedot
Tilaaja: | Ark-byroo oy |
Ajankohta: | 2018 - 2019 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Rakentaminen |
Teknologia
Javascript | |
PHP | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Konsepto - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Konsepto - Muita referenssejä
Konsepto - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |