ASTQ Supply House verkkokauppauudistus
Verkkokauppa asiantuntijalle
ASTQ halusi uudistaa verkkopalvelunsa vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. Tarvekartoituksen ja määrittelyn jälkeen tavoitteeksi asetettiin nykyaikaisen verkkokaupan luominen, jossa asiakkaan on helppo ostaa tuotteita. Koulutukset tuotaisiin uutena kategoriana asiakkaiden suoraan ostettaviksi. Tärkeää oli myös automatisoida manuaalisesti tehtävä tilausten siirto verkkokaupasta ASTQ:n toiminnanohjausjärjestelmään.
Tehoa myyntiin
Whitestone toteutti verkkopalvelun, joka mahdollistaa myynnin sekä yritys- että kuluttaja-asiakkaille. Suunnittelun punaisena lankana oli myynnin lisääminen ja keskiostoksen kasvattaminen. Kun aiemmasta palvelusta pystyivät tilamaan ainoastaan valmiit laskutusasiakkaat, uudessa palvelussa asiakas pystyy rekisteröitymään itse ja tekemään tilauksen suoraan. Tietyt ammattikäyttöön tarkoitetut kemikaalit rajattiin vain yritysasiakkaiden tilattaviksi.
Sujuva ostokokemus
Asiakkaan ostoprosessia helpotettiin selkiyttämällä rakennetta ja nostamalla esiin suosituksia tuotteisiin liittyvistä tarvikkeista. ASTQ pystyy nyt myös tekemään nostoja kategorioiden tärkeimmistä tuotteista. Palveluun lisättiin monipuoliset toimitus- ja maksuvaihtoehdot. Uutena ominaisuutena tuotiin mm. rahoituslaskuri arvokkaampien tuotteiden yhteyteen. Tukirahoituksen hakeminen onnistuu suoraan verkkokaupan kautta.
Automaatiolla helpotusta yrittäjän arkeen
Whitestonen suunnittelema verkkopalvelu keskustelee sujuvasti ASTQ:n Lemonsoft-toiminnanohjausjärjestelmän kanssa. Työntekijöiden ei tarvitse enää käyttää aikaa tilausten manuaaliseen siirtämiseen järjestelmien välillä. Varastosaldot ja myyntireskontra pysyvät automaattisesti ajan tasalla.
Yhteistyö jatkuu
"Valkoisten kivien" oli heti alusta lähtien helppo samastua ASTQ:n tinkimättömään ammattilaisen mentaliteettiin ja tekemisen meininkiin. Syntyi yhteinen into saada aikaan hyvä tulos. Kommunikaatio oli helppoa, ja projektin aikana syntyi kehitysideoita puolin ja toisin. Näistä suurin osa pystyttiin ottamaan toteutukseen mukaan projektin aikana. Tällä hetkellä yhteistyö jatkuu optimoinnin ja mainonnan parissa.
Siirry ASTQ:n verkkokauppaan. Tutustu Whitestonen verkkokaupparatkaisuihin.
Suosittelija:
Asko Seppälä
Tiedot
Tilaaja: | ASTQ Supply House Oy |
Ajankohta: | 2017 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Peter de jong |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Verkkokaupparatkaisut | |
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Kauppa |
Teknologia
PHP | |
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Louhos Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Aleksi Kanerva
Digital Marketing Manager
Marketing enthusiast with vast experience in various fields of business. I have been privileged to have an opportunity to work and educate myself in marketing, selling and .. | |
aleksi@louhosdigital.fi 020 741 7542 |
|
Louhos Digital - Muita referenssejä
Louhos Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |