Automatisoi talousraportointiasi
Mehiläinen – Talousraportoinnin automatisointi
Ready Solutions ja Mehiläinen ovat tehneet yhteistyötä jo hyvän aikaa, Ready Solutionin auttaessa asiakasta erilaisissa tiedonhallinan ja raportoinnin hankkeissa. Teknologioiden osalta käytössä on Microsoftin data- ja analytiikkatyökaluja sekä onpremises- että pilvimaailmasta, esimerkiksi Azure SQL, SQL Server, C#, Power BI ja PowerApp. Mehiläinen lähti uudistamaan talousjärjestelmiään ottamalla käyttöön D365 Finance & Operations järjestelmän, sekä Anaplan suunnittelujärjestelmän, ja tässä yhteydessä tuli ajankohtaiseksi suunnitella miten yhtenäistetty tietovarasto ja raportointi rakennetaan näiden järjestelmien ympärille.
Ready Solutions suunnitteli ja vastasi tietovaraston toteutuksesta. Ratkaisun yleiskäyttöisyys on oleellista johtuen loppukäyttäjien suuresta määrästä sekä muutostilanteista, joissa esimerkiksi yrityskaupan yhteydessä Integroidaan uusia perusjärjestelmiä yhtenäisessä muodossa tietovarastoon.
PowerApp-teknologian hyödyntäminen liiketoiminnassa
Mehiläisellä oli tarve Readyn toteuttaman talouden tietovaraston yhteydessä automatisoida talousraportointiin liittyviä prosesseja, joihin liittyy D365, Anaplan -suunnittelujärjestelmä, sekä tietovarasto ja Power BI. Anaplanissa tehtävät budjetit ja ennusteet haluttiin pystyä viemään yhdellä painalluksella tietovarastoon. Ready Solutions suunnitteli tätä varten kevyen PowerApp -ratkaisun joka linkittää Anaplan-pilvipalvelun prosessin sekä tietovaraston latauksen toisiinsa niin että koko ajoketju saadaan käynnistymään PowerApp-sovelluksella. PowerApp sovellus mahdollistaa myös ajoketjun seurannan, uudelleenkäynnistyksen sekä se on käytettävissä myös kännykällä mahdollistaen ketterän toiminnallisuuden business controllereille. PowerAppin voi myös julkaista PowerBi raportille, missä äsken tietovarastoon ladattu data voidaan tarkistaa.
Suosittelija:
Luotamme Readyn asiantuntemukseen. Talouden budjettien ja ennusteiden käsittely on nyt huomattavasti helpompaa ja automatisoidumpaa.
Antti Järvilahti, Director
Tiedot
Tilaaja: | Mehiläinen |
Ajankohta: | 2017 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jonne Poutiainen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Integraatiot |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Ready Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Ready Solutions - Muita referenssejä
Ready Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |