Avila pääsi täyteen vauhtiin Pipedriven kanssa Zimplen avulla
Avila on rekrytointi- ja suorahakuyritys, joka hyödyntää moderneja menetelmiä kaikessa toiminnassaan. Avila on ensiluokkaisessa asemassa kasvamassa ja monikanavaisen myynnin ansiosta huomannut, miten myynnin prosessien pitää tukea kasvua. CRM:n merkitys tässä on suuri, varsinkin kun palveluiden asiakaskohderyhmä on erittäin laaja ja prospektikannasta haluaa pysyä kartalla.
Uusi alku Pipedriven käyttöön Zimplen kanssa
CRM:ksi Avila valitsi Pipedriven, sillä sen käyttöönotto ja käyttö yleisesti on intuitiivista ja ketterää. Pipedriven käyttö oli kuitenkin ensimmäiset pari vuotta melko suppeaa, kunnes alkuvuodesta 2023 alkoi tulla tarvetta tehokkaammalle CRM:n hyödyntämiselle. Sopivan kumppanin hankkiminen koulutusta ja sparrailua varten oli siis ajankohtaista, ja sellaiseksi löytyi Zimple. Yhdessä tehtiin ikään kuin uusi, Avilan tarpeisiin ja aikatauluihin sovitettu Pipedrive-käyttöönotto.
“Ymmärsimme, että tarvitsemme Pipedriveen toimintaprosesseja – sekä järjestelmä että myyntimenetelmät piti yhtenäistää. Kaipasimme myös apua käytön optimoinnissa ja tehostamisessa. Zimplen kanssa keskustelun päätteeksi kaikki mätsäsi hyvin, ja bonusta oli että pääsee tekemään töitä suhteellisen saman kokoisen kumppanin kanssa”, muistelee Avilan palvelupäällikkö Mikko Savusalo.
Myyjien sitouttaminen Pipedriven käyttöön työpajojen ja valmennuksen kautta
Avilan kanssa on tehty joustavasti töitä aina Avilan tarpeiden mukaan. Aluksi sovittiin muutaman työpajan setistä, jolla päästiin hyvin Pipedriven käytössä vauhtiin: myyntiputket ja tärkeimmät tietokentät ja automaatiot kuntoon. Sen jälkeen Zimple on konsultoinut ja tukenut käytössä ja jatkokehityksessä tarvittaessa, kun Avilalla on noussut selkeitä tarpeita esimerkiksi raportoinnin tai asiakastyytyväisyyden kehittämisen suhteen.
“Oli kiva että saatiin tehtyä meidän tahtisesti. Emme olisi halunneet emmekä pystyneetkään tekemään täydellistä standardikäyttöönottoa. Zimplen kanssa saimme tehtyä hommia räätälöidysti ja rakennettua juuri meille sopivan CRM:n. Tekemisen vastuu oli meillä, mutta isot linjat tehtiin Zimplen valmennuksella ja itse sovellettiin tarpeen mukaan”, Savusalo kuvailee. “CRM:t pitäisi aina tehdä myynnin kanssa ja myynnin itse rakentamana, jotta myynti myös itse sitoutuu sitä käyttämään. Zimple sparrasi, näytti suuntaviivoja ja oivallutti meitä itse ymmärtämään asioita.”
Pipedriven lisäksi Avila on kehittänyt muutenkin käyttämiään teknologioita ja rakentanut CRM:n ympärille tehokkaan paketin yhteensopivilla muilla järjestelmillä, kuten laskutukseen ja sopimuksentekoon liittyvät työkaluilla. Myös markkinointi on integroitu Pipedriveen, ja dataohjautuva markkinointi on iso osa kokonaisuutta.
Myyntiprosessien kehittäminen on jatkuvaa työtä, jossa oikea kumppani voi olla kultaakin arvokkaampi
Koska Avila haluaa jatkuvasti kehittyä modernimmaksi ja sulavammksi organisaatioksi, pitää myös myynnin teknologioiden tukea tätä ja kehittyä yrityksen mukana. Siksikin hyvä kumppani on erityisen tärkeä. Palveluita on tärkeää saada myös silloin kun niille on tarvetta ja juuri itselle relevanteilla sisällöillä.
Yhteistyö Zimplen kanssa onkin asiakaslähtöistä ja nykyään jatkuvaa, coachausta hankitaan aina Avilan tarpeen mukaan ketterästi lyhyelläkin varoitusajalla. Tämä toimintamuoto on sopinut erinomaisesti Avilalle, joka haluaa pitää prosessi- ja CRM-kehityksen omissa näpeissään eikä ulkoistaa sitä toisaalle.
“Itse aina kengännauhojamme sidotaan, jotta saamme juoksun käyntiin. Kiireisenä vuonna on ollut tärkeää, että CRM-kumppani tietää hommansa ja osaa ohjeistaa. Pipedrive-käyttöönotto Zimplen kanssa on ollut sujuvampaa ja kustannustehokkaampaa kuin itse säätämällä – ja lopputulos on parempi. Tämä yhteistyö on lisäarvoltaan tosi korkeaa”, Savusalo kehuu Zimplen kanssa työskentelyä.
Tiedot
Tilaaja: | Avila Oy |
Ajankohta: | 2023 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mikko Savusalo, palvelupäällikkö |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Zimple - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Zimple - Muita referenssejä
Zimple - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |