Canit-mobiilisovellus: Helpompaa pullojen palautusta ja keruuta
Suomessa jää vuosittain miljoonien eurojen edestä kierrättämättä palautuspulloja ja -tölkkejä. Tämän ongelman suomalainen startup-yhtiö Reinto haluaa ratkaista Canit kierrätyssovelluksellaan.
Canit-mobiilisovellus tarjoaa uudenlaisen tavan palauttaa ja kerätä tyhjiä pulloja. Se tuo yhteen pantillisten tölkkien ja pullojen omistajat sekä heidät, jotka ovat ansaintamielessä valmiita viemään juomapakkaukset kauppaan toisten puolesta.
Sysart kumppanina iOS ja Android natiivisovelluksen kehittämisessä
Canitista oli olemassa PWA demo, kun Reinto valitsi Sysartin kumppaniksi kehittämään demon pohjalta natiivisovellusta niin iOSille kuin Androidillekin."Meille oli ensiarvoisen tärkeää, että valitsemamme kumppani innostuu ideastamme. Halusimme lähteä viemään projektia eteenpäin yhdessä ja niin, että tuleva kumppani ottaa asian aidosti omakseen. Lisäksi meille oli tärkeää, että kumppanilla on varmasti tarvittavat resurssit viedä projekti maaliin asti” Reinton toimitusjohtaja Jarkko Suomalainen kertoo kumppanin valintaperusteista.
Projektin aikataulu oli tiukka: ensimmäinen versio sovelluksesta haluttiin asiakkaan katselmoitavaksi jo kolmen kuukauden päästä. Hankevetäjä Juuso Haikonen otti vastuulleen Android-sovelluksen kehittämisen ja työparikseen hän valitsi Joonas Haaparannan kehittämään sovelluksen iOS-versiota. Backend-kehittäjinä projektiin mukaan loikkasivat Pekka Astala ja Keijo Koivupalo.
“Sovellus koodattiin React Nativella, jolloin samaa koodipohjaa voitiin hyödyntää molempien käyttöjärjestelmien sovellusten kehittämisessä. Tietokantakommunikaatio on tehty Firebaseen ensin suoraan sovelluksesta ja sitten siirryttiin käyttämään Firebasen Cloud Functioneita. Rahansiirrossa käytössä on lisäksi Node.js serveri” Joonas kertoo ratkaisussa käytetyistä teknologioista.
Ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen ja asiakkaan tekemän katselmoinnin jälkeen kehittäjät jatkotyöstivät vielä käyttöliittymää päivitettyjen UI-leiskojen pohjalta. Lisäksi ennen sovelluksen julkaisua panostettiin analytiikan lisäämiseen. “Sysartin kanssa oli helppoa tehdä töitä ja kommunikointi toimi hyvin koko ajan. Teimme yhdessä maailman parhaan mobiilisovelluksen pullojen kierrätykseen!", Suomalainen iloitsee.
Sovelluksen voi ladata Google Play Storesta sekä Appstoresta. Tutustu palveluun!
PS. Kuuntele podcastistamme myös “Mitä yhteistä on Canitilla ja Citymarketilla”?
Suosittelija:
“Sysartin kanssa oli helppoa tehdä töitä ja kommunikointi toimi hyvin koko ajan. Teimme yhdessä maailman parhaan mobiilisovelluksen pullojen kierrätykseen!"
Jarkko Suomalainen
Tiedot
Tilaaja: | Reinto |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Anssi Heijasto, anssi.heijasto@sysart.fi, +358 40 661 3857 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
Mobiilikehitys |
Teknologia
Android | |
iOS | |
Node.js | |
React Native |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Sysart - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Sysart - Muita referenssejä
Sysart - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |