Caravan-lehti
Caravan-lehti on Suomen valtakunnallinen leirintämatkailun erikoislehti, josta löytyy artikkeleita uusista malleista, matka- ja leirintäkohteista ja kaikenlaista aiheeseen liittyvää teknistä tietoutta. Dude pääsi toteuttamaan verkkosivumuotoisen Caravan-lehden ilmeen ja tekniikan.
Lähtökohdat
Vuodesta 1966 saakka julkaistun Caravan-lehden verkkolehti oli jäänyt tekniikaltaan jälkeen. WordPressin päällä toimivalle sivustolle oli kertynyt teknistä velkaa ja se krakasi suorituskyvyltään. Ilmekin kaipasi päivitystä.
Verkkolehdelle kaivattiin myös maksumuuritoiminnallisuutta, jotta Caravan plus -tilaajille saataisiin esitettyä kattavampaa sisältöä, johon pääsisi käsiksi kirjautumalla sivustolle. Tämän lisäksi tarvetta oli myös laajemmalle mainostyökalulle, jonka avulla verkkolehdessä voisi myydä, hallita ja näyttää mainoksia helposti.
Dude oli jo aiemmin toteuttanut Leirintäoppaan sivuston, johon Caravan-lehti on kiinteästi kytköksissä, joten Suomen Caravan Media ei miettinyt kahta kertaa kumppanivalintaa.
Sivuston ominaisuudet
## Nykyaikaistaminen visuaalisesti
Sivuston ilmeestä haluttiin mahdollisimman yhdenmukainen printtilehden visuaalisuuden kanssa, saavutettavuutta unohtamatta. Lehden yleisilme fontteineen ja väreineen on selkeä ja luettava, joten samaan pyrittiin tähtäämään myös verkkolehtipuolella.
Erilaiset artikkelityylit
Caravan-lehden verkkosivuille toteutettiin paria erilaista artikkelipohjaa, joita voi käyttää erilaisen sisällön tuottamisessa. Perinteisempi artikkelityyli noudattaa klassista sisältö + sivupalkki -mallia kun taas uudemmalla tyylillä voi toteuttaa isompaa, näyttävämpää keskitettyä sisältöä, jota voi hyödyntää esimerkiksi arvioissa ja reportaaseissa.
Mainokset
Caravan-lehti saa osan tuloistaan mainosten kautta, joten tähän toiminnallisuuteen haluttiin myös panostaa kunnolla. Sivustolla on Duden räätälöimä monipuolinen mainostenhallintalisäosa, joka mahdollistaa mainosten lisäämisen sivustolle asetettuihin mainospaikkoihin, mainosten ajastamisen ja erilaisten mainoskampanjoiden tekemisen. Lisäksi lisäosa näyttää erikseen kunkin mainoksen näyttökerrat ja klikkaukset.
Maksumuuri
Osa lehden verkkopalvelussa julkaistuista artikkeleista kuuluvat Caravan plus -tilaukseen ja ovat maksumuurin takana. Kaikki Caravan plus -sisältö kuuluu SF-Caravan ry:n jäsenyyteen ilmaiseksi, joten toteutimme kirjautumisintegraation SF-Caravanin jäsenrekisteriin SSO-tekniikalla. Lehden sisällöistä kiinnostuneet voivat hankkia pääsyn Caravan plus -sisältöjen pariin myös ostamalla erillisen digitaalisen käyttöoikeuden.
"Halusimme päivittää Caravan-lehden verkkosivuston ulkoisen ilmeen ja tuoda verkkolehteen myös uusia toiminnallisuuksia. Verkkojulkaisun toimintalogiikka poikkeaa staattisten verkkosivustojen luonteesta huomattavasti, sillä sivusto elää ja kehittyy jatkuvasti. Dude on suhtautunut asiakkaan lukuisiin toiveisiin ja tarpeisiin kiitettävällä joustavuudella ja järjestelmällisyydellä."
- Pauli Salokangas, päätoimittaja
Suosittelija:
Halusimme päivittää Caravan-lehden verkkosivuston ulkoisen ilmeen ja tuoda verkkolehteen myös uusia toiminnallisuuksia. Verkkojulkaisun toimintalogiikka poikkeaa staattisten verkkosivustojen luonteesta huomattavasti, sillä sivusto elää ja kehittyy jatkuvasti. Dude on suhtautunut asiakkaan lukuisiin toiveisiin ja tarpeisiin kiitettävällä joustavuudella ja järjestelmällisyydellä.
Pauli Salokangas, päätoimittaja
Tiedot
Tilaaja: | Suomen Caravan Media |
Ajankohta: | 2021 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Kristian Hohkavaara, kristian@dude.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Tuotanto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Media | |
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
Javascript | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Digitoimisto Dude - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digitoimisto Dude - Muita referenssejä
Digitoimisto Dude - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |