Case AM Security: Tehokkuutta turvallisuuden toimittamiseen
Tehokkuutta turvallisuuden toimittamiseen
”Halusimme yhtenäistää tietojärjestelmiä konsernin sisällä saadaksemme lisää tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä toimintaan”, kertoo AM Security Oy:n ja AM Lukkoasema Oy:n toimitusjohtaja Kari Järvinen. Molempien yritysten yhteiseksi toiminnanohjausjärjestelmäksi päivitettiin Digian toimittamana Microsoftin Dynamics NAV.
Dynamics NAVin yhteyteen integroitiin Microsoftin Dynamics 365 for Field Service, joka tarjoaa huoltajille ja asentajille reaaliaikaisen tietoyhteyden päätelaitteen kautta. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu liiketoiminnan dataa ja analytiikkaa yritysjohdon tueksi tuottava Power BI.
AM Securityn toiminnanohjausjärjestelmä otettiin käyttöön vuoden 2018 alussa ja AM Lukkoaseman osalta käyttöönotto tapahtuu vuoden 2019 vaihteessa. Konsernissa on reilu 200 työntekijää, jotka kaikki käyttävät järjestelmää.
”Uusi ERP tuo meille selkeää tehokkuutta varastonkiertoon ja läpimenoaikoihin. Saamme huomattavasti nopeammin ajantasaista tietoa, jota voimme hyödyntää prosessien kehittämisessä”, sanoo Järvinen.
Parantunut tehokkuus ei ole yksinomaan teknologian aikaansaamaa: hankkeen alkaessa konsernin toimintamallit otettiin tarkempaan syyniin.
”Valmistauduimme tosi hyvin tähän projektiin, kävimme läpi prosessit ja liiketoiminnan tarpeet. Pelkkä ERP ei lisää tehoa, vaan pitää tuntea toiminta ja tietää, mitä kehitetään”, Järvinen pohtii.
”Hyvä taustatyö on kantanut hedelmää ja nykyaikainen järjestelmä tukee uusia toimintamalleja. Kokonaisuuden hallinta ratkaisee.”
Asentajien kenttätyökalu on tuonut joustavuutta ja nopeutta käytännön työtehtävien hoitamiseen. Puhelimella ja tabletilla toimivan palvelun kautta välittyvät tiedot tehtävistä ja niiden suorittamiseen käytetystä ajasta. Aiemmin kentällä on käytetty pääasiassa paperia ja kynää. Kenttätyökalun avulla tehtävien etenemistä on helppo seurata ja tieto valmiista töistä lähtee suoraan laskutukseen.
Projektin sujumiseen Kari Järvinen on tyytyväinen.
”Sekä meillä että Digialla panostettiin monta kuukautta hyvään tekemiseen ja järjestelmä lähti toimimaan välittömästi. Olimme aika yllättyneitä, miten sujuvasti homma toimi”, sanoo Järvinen.
”Projekti eteni täysin aikataulussa ja budjetti jopa hieman alittui. Uskon, että saamme seuraavankin vaiheen jouhevasti valmiiksi.”
AM Security Oy ja AM Lukkoasema Oy ovat Suomen johtavia turvallisuus- ja lukitusalan toimijoita. ”Toimitamme asiakkaille suunniteltuna ja asennettuna turvallisuuteen liittyviä tuotteita ja palveluita”, kertoo Kari Järvinen.
”Olemme esimerkiksi toimittaneet telakoille kamerajärjestelmiä, suuriin kiinteistöihin kokonaislukituksia ja rakennusliikkeille porttiautomatiikkaa.”
Digitalisaatio vaikuttaa kasvavassa määrin alan palveluihin ja tuotteisiin. Saatavilla on yhä enemmän esimerkiksi sähkölukkoja, joihin on integroitu kulunvalvontaa. Tekniikalla pyritään keräämään tietoa, jota voidaan hyödyntää eri tavoin.
”Haluamme olla teknisen kehityksen kärjessä, koska siten voimme tarjota asiakkaille nykyaikaisia tuotteita ja palveluita”, toteaa Järvinen.
”Tärkeintä on panostaa asiakkaan kokonaispalveluun. Tämä ala ei ole enää mummon munalukkoja kanalan ovessa, vaan meiltä vaaditaan asiantuntemusta ja kykyä nähdä asiakkaan tarpeita. Kesämökille ei välttämättä tarvita yhtä monimutkaisia järjestelmiä kuin esimerkiksi liikehuoneistoon.”
Suosittelija:
Sekä meillä että Digialla panostettiin monta kuukautta hyvään tekemiseen ja järjestelmä lähti toimimaan välittömästi. Olimme aika yllättyneitä, miten sujuvasti homma toimi. Projekti eteni täysin aikataulussa ja budjetti jopa hieman alittui.
Kari Järvinen, toimitusjohtaja, AM Security Oy
Referenssin infoboxi
Tiedot
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Microsoft Dynamics NAV
MIcrosoft Dynamics 365 for Field Service
Digia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Digia - Muita referenssejä
Digia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |