Case Vaadin: Kuinka saada asiakastieto nostamaan liiketoimintaa? Vaadin pisti datan järjestykseen analytiikan avulla
Kuinka saada asiakastieto nostamaan liiketoimintaa? Vaadin pisti datan järjestykseen analytiikan avulla
Koodiin ja ohjelmistoihin perustuvassa liiketoiminnassa tuotteet ja palvelut ovat verkon kautta saavutettavissa ympäri maailman reaaliaikaisesti. Tämä mahdollistaa nopeasti laajenevat verkostot ja samalla kasvavan määrän dataa. Vaadin Oy:ssa valtavaa datavirtaa haluttiin saada kunnolla hyödynnettyä analytiikan avulla. Yritys valitsi yhteistyökumppanikseen Avarean, joka projektin aikana sulautui osaksi Digiaa.
Vaadin on turkulainen ohjelmistoyritys, joka kehittää open source -pohjaista käyttöliittymäteknologiaa. Yrityksen pääasiallinen tuote on Vaadin Platform, jolla web-kehittäjät Suomessa ja ulkomailla rakentavat erilaisia verkkosovelluksia. Liiketoimintamalli perustuu siihen, että ilmaista alustaa käyttäville kehittäjille myydään myös kaupallisia tuotteita ja palveluita.
”Meillä on kansainvälinen open source -kehittäjien yhteisö, johon kuuluu yli 150 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Heistä muodostuu valtaisa tietomassa”, kertoo Vaadinin COO Jurka Rahikkala.
”Data oli aiemmin hajallaan useissa järjestelmissä ja siihen oli vaikea päästä kiinni.”
”Huomasimme tarvitsevamme kyvykästä analytiikkaa, jotta voimme paremmin jäsentää kehittäjäyhteisön tarpeita ja tarjota heille relevanttia tietoa. Käytämme tietoa myös tuotekehityksen ja myyntitoimenpiteiden ohjaamiseen.”
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tehtiin syvällinen nykytilakartoitus sekä määriteltiin tavoitetila, reittisuunnitelma ja mahdolliset tekniset ratkaisut. Määrittelyn aikana haastateltiin laajasti Vaadinin henkilökuntaa ja johtoryhmää. Digian konsultit hyödynsivät lisäksi ns. genba-menetelmää, jossa seurataan työntekijöiden toimintaa ihan vierestä, jotta saadaan ymmärrys käytännöstä ja liiketoiminnan kokonaisuudesta.
”Määrittelyn kautta oivalsimme, että tärkeintä meille on saada perusasiat tehtyä kunnolla. Tämän ymmärtäminen toi fokusta tekemiseen”, sanoo Rahikkala.
Hankkeen toisessa vaiheessa tehtiin konseptitestaus ehdotetuista teknisistä ratkaisuista. Käynnissä olevassa kolmannessa vaiheessa määrittelystä ja testauksesta saadut opit siirretään käytäntöön ja tietovarasto tuotannollisestaan käyttöön.
”Johtoryhmän haastatteluiden perusteella valitsimme 16 liiketoiminnan kannalta tärkeintä käyttötapausta, joita lähdimme toteuttamaan ensimmäisenä. Olemme rajanneet ja vaiheistaneet työtä siten, että pääsemme konkreettisilla ja hyödyllisillä askelilla eteenpäin”, Rahikkala selittää.
”Kaikki käyttötapaukset liittyvät analytiikkaan ja käsittelevät esimerkiksi tilausten hallintaa, joka on meidän liiketoiminnan keskeisin osa-alue.”
”Meillä on yli 1000 asiakasyritystä, jotka käyttävät tilauspohjaisia tuotteita ja palveluita. Kun tilausten hallinta on kunnossa, voimme yhdistää datan CRM-järjestelmään ja etenemme kohti kattavaa tietojen hallintaa”, Rahikkala kertoo.
”Tähtäämme tietovaraston täysmittaiseen hyödyntämiseen.”
Jurka Rahikkalan mukaan Vaadin odottaa hankkeen myötä lisämyyntiä, joka syntyy liiketoiminnan paremmasta ymmärtämisestä.
”Pystymme havaitsemaan signaaleja, yhdistelemään tietoa ja näkemään, millaisia asiakasryhmiä meillä on”, Rahikkala kertoo.
”Tavoittelemme vaikutusta myös asiakasuskollisuuden lisäämiseen. Analysoimalla asiakaskäyttäytymistä voimme tunnistaa ne merkit, jotka johtavat tilausten uusimiseen tai perumiseen. Silloin voimme puuttua näihin kohtiin paremmin.”
Asiakastiedon analysointi terävöittää tuotekehitystä ja mahdollistaa relevanttien koulutusten ja palveluiden tarjoamisen kehittäjille. Tarkoituksena on, että kehittäjäyhteisö saa enemmän irti sekä ilmaistuotteista että maksetuista palveluista.
”Ihan ensimmäinen konkreettinen hyöty tietovarastosta on se, että työmäärä raportoinnin ja analyysien tekemisessä vähenee dramaattisesti”, sanoo Rahikkala.
Yhteistyökumppanin valinta projektiin oli Rahikkalan mukaan helppo.
”Vertailimme useita toimittajia ja Avarea / Digia erottui edukseen kaikista muista. Heillä oli alusta lähtien kyky ja kiinnostus kuunnella meitä. Ehdotuksillaan he osoittivat, että he ymmärtävät mitä haluamme ja pystyivät ratkaisemaan ongelmia. He ovat ylittäneet odotuksemme koko ajan”, kiittää Rahikkala.
”Emme olisi jatkaneet yhdessä näin pitkälle, jos emme olisi erittäin tyytyväisiä.”
Yhteistyö Digian kanssa jatkuu, mutta vastuu jatkokehityksestä ja muutoksista siirtyy yhä enemmän Vaadinin omiin käsiin. Yritys suhtautuu hankkeen tuomiin uudistuksiin innostuneesti.
”Koko organisaatio odottaa tätä todella kovasti! Tietovaraston hyödyt alkavat realisoitumaan vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä. Uskomme, että tämä helpottaa ja tehostaa meidän toimintaamme valtavasti.”
Suosittelija:
Vertailimme useita toimittajia ja Digia erottui edukseen kaikista muista. Heillä oli alusta lähtien kyky ja kiinnostus kuunnella meitä. Ehdotuksillaan he osoittivat, että he ymmärtävät mitä haluamme ja pystyivät ratkaisemaan ongelmia. He ovat ylittäneet odotuksemme koko ajan. Emme olisi jatkaneet yhdessä näin pitkälle, jos emme olisi erittäin tyytyväisiä.
Jurka Rahikkala, COO, Vaadin Oy
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Vaadin Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Myynti | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka |
Toimialakokemus
IT |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Digia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Digia - Muita referenssejä
Digia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |