Dataan perustuva resursointi lisää Castrén & Snellmanin asiakas- ja työtyytyväisyyttä
Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy on yksi Suomen johtavista asianajotoimistoista, jonka tavoitteena on rakentaa yhdessä asiakkaidensa kanssa kestäviä menestystarinoita.
Yksi Castrén & Snellmanin tärkeimmistä omista menestystekijöistä on hyvinvoiva henkilöstö. Hektisellä asianajoalalla hyvinvointiin vaikuttaa erityisesti työn onnistunut resursointi ja ajantasaisen tilannekuvan luominen. Kaikessa tässä auttaa Starian BI & Planning -työkalu, jota Castrén & Snellman hyödyntää hyvin monipuoliseen raportointiin operatiivisen toiminnan eri osa-alueilla.
Viime vuosien aikana maailma on muuttunut kenties nopeammin kuin koskaan aiemmin. Mahdollisimman ajantasaisen tilannekuvan rakentaminen ja erilaiset työkalut tulevaisuuden ennustamisen tueksi ovat olleet monien yritysten toiminnan kannalta elintärkeitä – niin myös Castrén & Snellmanin.
"Viime vuosina muutosten määrä ja nopeus ovat lisääntyneet. Meille on tärkeää, että pääsemme nopeasti kiinni tilannekuvaan eri tietojen avulla. Siten pystymme luomaan erilaisia skenaarioita ja toimintamalleja siihen, miten jatkamme tästä eteenpäin yhtiönä. Pystymme tekemään päätöksiä nopeammin oikean tiedon perusteella", kertoo Castrén & Snellmanin Chief Financial Officer Oskari Gestrin.
Kompleksinenkin data visualisoidaan helposti ymmärrettävään muotoon
Castrén & Snellman otti vuonna 2021 käyttöönsä Starian BI & Planning työkalun. BI & Planning yhdistää dataa useista eri lähdejärjestelmistä ja kykenee visualisoimaan kompleksisenkin datan helposti ymmärrettävään muotoon. Analytiikan avulla tästä datasta voidaan muodostaa ajantasainen tilannekuva. Controller Eetu Salminen keskittyy työssään tällä hetkellä kehittämään Castrén & Snellmanin tietojohtamista BI & Planningin avulla.
"Starian BI & Planning helpottaa arkeani valtavasti. Sen sijaan, että keräisin dataa eri tietolähteistä ja yhdistelisin sitä manuaalisesti Excelissä, voin nyt hyödyntää määriteltyjä tietomalleja, joissa data on valmiina. Datan yhdistäminen toimii tähtimallin kautta. Sen ansiosta voin käyttää omaa työaikaani enemmän itse asiaan eli datan analysoimiseen sekä niiden olennaisten lukujen löytämiseen", Salminen kertoo.
"Yksi isoimmista yllätyksistä oli minulle se, miten helppoa raportoinnin tekeminen on. Voisin verrata sitä jopa niin, että raporttien rakentaminen BI & Planningissa on vähän kuin leikkisi legopalikoilla. Ei tarvitse olla minkäänlaista ohjelmointiosaamista tai kirjoittaa mitään koodia, vaan voi keskittyä vain etsimään vastauksia olennaisiin kysymyksiin", Salminen jatkaa.
BI & Planning auttaa jakamaan työt tasaisesti
Castrén & Snellman panostaa paljon työntekijöidensä hyvinvointiin. Hyvinvoivat asiantuntijat pystyvät tarjoamaan asiakkaille parasta mahdollista palvelua. BI & Planningin avulla voidaan pitää huolta siitä, että työt jakautuvat mahdollisimman tasaisesti eri tekijöille aikataulun, työkuormituksen ja osaamisen perusteella. Yrityskauppoihin keskittyneen tiimin Legal Project Manager Minna Miettinen vastaa oman tiiminsä projektien resursoinnista.
"Olemme rakentaneet BI & Planningiin erilaisia raportteja vaihtelevilla aikajänteillä, jotka sisältävät dataa siitä, mitä kullakin tiimillä ja yksilöllä on työpöydällään, millainen työkuormitus heillä on yleisesti ja kuka mahdollisesti pystyisi ottamaan uusia projekteja vastaan, Miettinen summaa.
Projektipäällikkönä BI & Planning on Miettiselle melkein kuin oikea käsi. "Käytännössä aina kun alan tekemään uusia resursointipäätöksiä, katson raportoinnista työtilanteen ja sen, kenelle pystyn työtä ohjaamaan - myös mahdollisesti tiimirajat ylittäen. Kun työt jakautuvat mahdollisimman tasaisesti asiantuntijoiden kesken, niin asiakas hyötyy siitä siten, että heillä on aina mahdollisimman tuoreella jalalla varustettu tiimi tarjoamassa parasta mahdollista asiantuntemuksen laatua", Miettinen kuvailee.
Oikeat tekijät oikeissa tehtävissä takaavat erinomaisen asiakaskokemuksen
Castrén & Snellman on kasvanut viime vuosien aikana vauhdikkaasti ja kasvu jatkuu edelleen. Asianajoala on alana jo valmiiksi varsin hektinen ja vauhdikkaasti muuttuva maailma lisää nopeusmittariin helposti vielä pari pykälää lisää. Tällöin henkilöstön hyvinvointi korostuu entisestään. "Tiimiläisiltä on tullut hyvää palautetta siitä, että työt ovat jakautuneet nyt tasaisemmin, kun päätöksenteon taustalla on parempaa dataa", Miettinen iloitsee.
"Hyvinvoivan henkilöstön kautta pystymme tarjoamaan asiakkaalle aina sellaisen ratkaisun, missä heillä on oikeat tekijät oikeaan aikaan oikeissa tehtävissä. Tämä palvelee sekä sisäisesti että ulkoisesti sitä, mitä me haluamme olla asianajotoimistona", Gestrin kiteyttää.
Katso lisätietoja videolta!
Suosittelija:
Starian BI & Planning helpottaa arkeani valtavasti. Sen sijaan, että keräisin dataa eri tietolähteistä ja yhdistelisin sitä manuaalisesti Excelissä, voin nyt hyödyntää määriteltyjä tietomalleja, joissa data on valmiina. Datan yhdistäminen toimii tähtimallin kautta. Sen ansiosta voin käyttää omaa työaikaani enemmän itse asiaan eli datan analysoimiseen sekä niiden olennaisten lukujen löytämiseen.
Eetu Salminen, Controller
Tiedot
Tilaaja: | Castrén & Snellman Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kai Kortteinen
Finland Country Manager
NetSuite-järjestelmäratkaisut. ERP-, BI-, talous- ja palkkapalvelumme tukevat kansainvälistä kasvua. Staria on Pohjoismaiden johtava NetSuite-kumppani.Menestyksemme perustuu .. | |
kai.kortteinen@staria.com +358 44 7609 432 |
|
Staria - Muita referenssejä
Staria - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |