Digimarkkinoinnilla tuloksiin – Cariitti luottaa Menestystarinoiden palveluihin
Valaisimia ja saunakalusteita valmistava Cariitti on yksi Menestystarinoiden pitkäaikaisimmista asiakkaista. Yhteistyö alkoi vuonna 2011 hakukonemainonnan ja hakukoneoptimoinnin merkeissä. Vuosien myötä palvelukokonaisuutta on pikkuhiljaa kasvatettu. Nykyään Menestystarinat hoitaa Cariitin digimarkkinointia laajasti tehden myös sisällöntuotantoa ja somemarkkinointia.
Cariitin toimitusjohtaja Peter Ruokonen kertoo, että ennen yhteistyön aloittamista he tekivät digimarkkinointia enemmän tai vähemmän kotikutoisesti. Heillä oli verkossa jonkin verran bannerinäkyvyyttä ja esimerkiksi kilpailuja. Siihen aikaan Google Ads -mainontakin oli markkinoinnissa vielä uusi juttu.
PAINOPISTE ON SIIRTYNYT DIGIMARKKINOINTIIN
Markkinointitoimenpiteillä on ollut kaksi selkeää tavoitetta: myynnin kasvattaminen ja yrityksen tunnettuuden lisääminen. Molempia tavoitteita tukee laaja palvelukokonaisuus, johon sisältyvät hakukonemainonta, hakukoneoptimointi, somemarkkinointi ja sisällöntuotanto.
Ruokonen kertoo yhteistyön jatkuneen ja laajentuneen, sillä he ovat olleet saavutettuihin tuloksiin tyytyväisiä. Hän lisää, että Cariitissa seurataan tarkasti markkinointiin laitettujen panosten tuottamaa tulosta. Siksi digimarkkinoinnin kehittämisessä on edetty vähitellen.
– Kun olemme nähneet, että tietyt asiat toimivat ja meille on esimerkiksi ehdotettu, että budjettia kasvattamalla ne toimisivat vielä paremmin, olemme olleet valmiita tekemään sen.
Markkinointi on muuttunut paljon sen lähes kymmenen vuoden aikana, jonka Cariitti on ollut Menestystarinoiden asiakas. Cariitti on pysynyt muutoksessa mukana, sillä heidänkin markkinointinsa painopiste on muuttunut. Esimerkiksi printistä ja messuista markkinointibudjettia on siirretty yhä enemmän digimarkkinoinnin puolelle.
Ruokonen toteaa, että kymmenessä vuodessa heidän potentiaalisin asiakaskuntansa on pientalojen rakentamisen vähenemisen myötä pienentynyt. Samaan aikaan heidän myyntinsä on kuitenkin kasvanut.
– Näen siinä keskeisessä roolissa sen, että ihmiset hakevat tietoa verkossa, ja me olemme tehneet näkyvyyden suhteen pitkäjänteisesti töitä Menestystarinoiden kanssa.
RAPORTOINTI ON TÄRKEÄ OSA PALVELUA
Ruokonen muistuttaa, että digimarkkinoinnilla saavutetaan parhaat tulokset, kun asiakas itsekin on aktiivinen. Hän tapaa Menestystarinoiden markkinointitiimiä säännöllisesti ympäri vuoden, ja palaverien perusteella tehdään tarvittavat toimenpiteet kampanjoihin. Tulosten säännöllinen raportointi on myös tärkeää.
Suosittelija:
Ehdottomasti suosittelen Menestystarinoiden palveluita. En toki meidän kilpailijoillemme, mutta kaikille muille!
Peter Ruokonen, Cariitti toimitusjohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Cariitti |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Graafinen suunnittelu |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Menestystarinat - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Menestystarinat - Muita referenssejä
Menestystarinat - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |