Digimarkkinointi jalostui verkkopalvelukumppanuuteen
NBO eli New Business Office Oy on yritysten välisen ratkaisumyynnin ulkoistamiseen erikoistunut helsinkiläinen konsultointiyritys. Liukuhihnamallilla toimivista buukkausfirmoista NBO:n erottaa heidän syvällinen tuntemuksensa TOP2000-yrityksistä* ja asiantuntijatasoinen keskustelutaito businesspäättäjien kanssa.
Yhteistyö laajeni verkkosivuihin
Digimainonta todettiin alusta asti toimivaksi ja liikennettä kertyi kustannustehokkaasti, mutta mainosten keräämää dataa ja verkkosivuliikennettä analysoimalla huomasimme, että sivuston liikenne ei konvertoidu toivotulla tavalla yhteydenotoiksi asti. Parantamisen varaa oli myös NBO:n edellisen verkkosivukumppanin ylläpitopalveluissa ja sivuston kehitystoiveisiin vastaamisessa.
Louhoksen koodisepät astuivat kuvaan, ja kartoituspalaverin jälkeen uuden verkkosivun rakentaminen saatiin sulavasti liikkeelle. Alun perin oli tarkoitus vain siirtää vanha sivusto lähes sellaisenaan WordPress-ympäristöstä Louhoksen omalle alustalle, mutta lopulta sivuston ulkoasu päivitettiin nykyaikaan ja käyttöliittymä hiottiin vastaamaan kohdeyleisön tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Täysimittainen digimarkkinoinnin kumppanuus
Nykyään palvelemme NBO:ta verkkosivujen ylläpitämisessä ja kehittämisessä sekä kaikissa digimarkkinointiin ja -mainontaan liittyvissä asioissa aina suunnittelusta toteutukseen. Yhteistyön edetessä kiitosta ovat saaneet Louhoksen näkemyksellisyys ja kehitysideat muuttuvassa liiketoimintakentässä sekä joustavuus ja nopea reagointikyky aina kun muutoksille koetaan tarvetta.
Toimiva yhteistyö mahdollisti NBO:n sisäisen New Business -myynnin alasajon 31.12.2021. Toisin sanoen voi sanoa, että Louhoksesta on tullut NBO:n myyntiresurssi. Jani Ojala kuvailee työtämme mm. seuraavasti:
"Kun Louhos on meille jotain luvannut, se on tehty just eikä melkein. Budjetit ja muut liikkuvat osat ovat aina menneet siten, että suunniteltu pitää. Tätä ainakin itse arvostan ostajana kovasti."
Myös Louhoksen näkökulmasta yhteistyö NBO:n kanssa on toiminut ihanteellisesti. Meidän on helppo onnistua työssämme, kun ammattitaitoomme luotetaan, ja kaikkiin tarpeisiin löydetään ratkaisu avoimen keskustelun kautta yhdessä asiakkaan kanssa. Eli homma toimii ja kaikki voittavat!
Suosittelija:
"Kun Louhos on meille jotain luvannut, se on tehty just eikä melkein. Budjetit ja muut liikkuvat osat ovat aina menneet siten, että suunniteltu pitää. Tätä ainakin itse arvostan ostajana kovasti."
Jani Ojala
Tiedot
Tilaaja: | NBO - New Business Office Oy |
Ajankohta: | 2021 - 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Teemu Yliluoma |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kauppa |
Teknologia
PHP | |
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Louhos Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Aleksi Kanerva
Digital Marketing Manager
Marketing enthusiast with vast experience in various fields of business. I have been privileged to have an opportunity to work and educate myself in marketing, selling and .. | |
aleksi@louhosdigital.fi 020 741 7542 |
|
Louhos Digital - Muita referenssejä
Louhos Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |