Digitalisaatio räjäytti kysynnän – Sofokus kasvoi 80%
Konserniksi kasvanut digitaalisen liiketoiminnan ohjelmistoyritys Sofokus kasvoi viimeisen vuoden aikana lähes 80%. Liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa. Suurin kasvu muodostui verkkokauppojen ja asiakaskohtaisten verkkopalveluiden toteuttamisesta. Yrityksessä on tällä hetkellä 32 työntekijää.
”Suomalaiset organisaatiot ovat alkaneet digitalisoida toimintojaan vauhdilla, mikä on kiihdyttänyt palveluidemme kysyntää. Aiomme tuplata henkilömäärämme yli 60 sähköisen liiketoiminnan osaajaan nopeassa tahdissa” kertoo Sofokus-konsernin perustaja ja digitaalisen liiketoiminnan moniyrittäjä Teemu Malinen.
Sofokuksen erikoisalaa ovat vaativien Magento-pohjaisten verkkokaupparatkaisujen sekä asiakaskohtaisten pilvipalvelujen konseptointi ja toteutus. Asiakkaisiin kuuluu yrityksiä, kuntia ja muita organisaatioita.
”Kaikkia asiakkaitamme yhdistää yksi asia: he ottavat toimintansa sähköistämisen tosissaan. Ilman kunnon satsauksia digitalisoituminen jäisi pelkäksi pintakiilloksi vailla pysyviä vaikutuksia” toteaa Malinen.
Yksi esimerkki Sofokuksen asiakkaista on Fredman Group Oy, joka tunnetaan kuluttajabrändinsä Eskimon lisäksi ammattikeittiöiden työvälineistä ja johtamisjärjestelmästä Fredman Prosta. Fredman tavoittelee täydellistä keittiötä ja taistelee parhaiden makujen puolesta. Fredman on lähtenyt rohkeasti uudistumaan perinteisestä teollisuusyrityksestä kohti modernia palveluyhtiötä digitalisaatioon voimakkaasti nojautuen.
”Muutos on matka, missä lopputuloksen ratkaisee, kenen kanssa sitä taitetaan. Luottokumppanit ovat keskeisessä roolissa, kun sähköistämme toimintaamme edeten kohti asiakas-, brändi- ja palvelulähtöistä toimintamallia. Sofokus on auttanut meitä luomaan nopealla aikataululla konsernisivuston ja Eskimon verkkokaupan.” kertoo Fredmanin strategia- ja brändijohtaja Susanna Paloheimo.
Lisätiedot medialle
Lue juttu kokonaisuudessaan Sofokuksen sivuilta.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Projektinhallinta | |
Tuotanto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Julkishallinto | |
Kauppa | |
Koulutusala |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS | |
Open source | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto |
Sofokus - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Otto Sunnari
Sales & Partners
Otto on pitkän linjan internet-osaaja, joka innostuu tietojenkäsittelyn ja verkon trendeistä, erityisesti mobiililaitteista, vimpaimista sekä asioiden internetistä. Oton .. | |
otto.sunnari@sofokus.com 044 799 2908 |
|
Sofokus - Muita referenssejä
Sofokus - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |