Drum: moderni sivusto viestintätoimistolle
Tavoitteena selkeä ja moderni sivusto, joka puhuttelee kohderyhmiä
Aiemmalla drum.fi-sivustolla ei ollut selkeää punaista lankaa. Sivusto ei vastannut Drumin brändiä eikä kannustanut lukijoita kuluttamaan sisältöjä tarpeeksi hyvin. Sivuston ilme oli vanhentunut, se oli rakenteeltaan sekava ja lisäksi sen ylläpito oli turhan työlästä.
Drumin toiveena oli moderni, selkeä ja rauhallinen sivusto. Uudistuksen tavoitteena oli nostaa Drumin referenssit selkeämmin esille, houkutella sivustolle merkittäviä brändejä ja kannustaa potentiaalisia asiakkaita ottamaan yhteyttä. Myös Drumin ihmiset haluttiin nostaa näkyvämmin esille. Tähtäimessä oli myös sivuston helpompi ylläpidettävyys sekä paremmat työkalut sivuston jatkuvaan muokkaamiseen ilman kehittäjien apua.
Verkkosivu-uudistuksessa muokattiin Drum.fi:n ilmettä ja selkeytettiin sen rakennetta. Drum toivoi modernia, edistyksellistä ja viestivää sivustoa, joka olisi ennen kaikkea käyttäjälle selkeä ja helposti navigoitava. Sisältöjen äärelle helposti löytäminen oli ensiarvoisen tärkeää. Drumin kohderyhmää ovat toimitusjohtajat sekä markkinoinnin, viestinnän, vastuullisuuden ja HR:n parissa työskentelevät ihmiset. Drum halusi puhutella näitä ryhmiä paremmin ja olla lisäksi kiinnostavampi työpaikka potentiaalisille työnhakijoille.
Uusi, raikas sivusto tuo esiin Drumin asiantuntijuutta ja houkuttelee lukemaan sisältöjä
Drum oli valmistellut alustavan sivukartan ja visuaalisen ilmeen, joiden pohjalta suunnitteluvaihe alkoi. Visuaalisuuden suunnittelussa tärkeintä oli selkeys sekä nykyaikaisempi ilme. Suurikokoinen typografia kiinnittää lukijan huomion ja brändivärejä on hyödynnetty laajasti. Tyhjän tilan käyttö tuo sivustolle runsaasti ilmavuutta. Sivuston ilme on hyvin selkeä, mutta rakenteita rikkovat kuvien sijoittelut tuovat sen silmäilyyn mielenkiintoisuutta.
Drumin toive julkaisujärjestelmästä oli WordPress siihen asennetuilla työkaluilla hakukoneoptimoinnille sekä kieliversioinnille. Drumin tiimi toivoi selkeää ja helposti päivitettävää sivustorakennetta. Gutenbergillä rakennettu sivusto hyödyntääkin modulaarista Everbloxia, joka mahdollistaa sivujen ulkoasun muuttamisen sekä kokonaan uusien sivujen luomisen helposti niin, että visuaalisuus pysyy linjassa Drumin brändin kanssa.
Uusi sivusto tuo Drumin asiantuntijuutta esiin rohkealla tavalla. Se vastaa paremmin Drumin vahvaa brändiä ja houkuttelee kävijöitä uppoutumaan artikkeli- ja referenssisisältöihin. Myös sivuston päivitettävyys parantui huomattavasti, ja Drumin ammattilaiset pystyvät nyt muokkaamaan sivuston sisältöä helposti ja nopeasti. Jatkossa aiomme panostaa sivuston analytiikkaan parantamalla sivuston mittausta ja seurattavuutta.
Tiedot
Tilaaja: | Drum |
Ajankohta: | 2021 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
WordPress |
Evermade - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Evermade - Muita referenssejä
Evermade - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |