Eduskunta hyväksyi uuden työaikalakiehdotuksen - uusi laki astuu voimaan 1.1.2020
Käsittelimme aiemmin blogissamme työaikalakiin kaavailtuja muutoksia. Eduskunta teki asiasta päätöksen torstaina 13.3.2019 ja uusi työaikalaki tulee astumaan voimaan suunnitellusti 1.1.2020. JotBar on jo valmis uuteen työaikalakiin – lue alta, mitä sinun tulee tietää muutoksista työaikalakiin.
JOUSTOTYÖAJAN UUSI TYÖAIKAMALLI
Uudessa laissa säädetään mm. uudesta joustotyöaikaa koskevasta työaikamallista. Joustotyöaika soveltuu ajasta ja paikasta riippumattomaan työhön, kuten asiantuntijatyöhön. Vähintään puolet työajasta tulee kuitenkin olla sellaista, jossa työn sijoittelu ja tekopaikka on työntekijän itsensä päätettävissä.
Työnantaja määrittelee tehtävät ja niitä koskevat tavoitteet, jonka mukaan työntekijä saa sovittujen työpäivien puitteissa sijoittaa työaikansa parhaaksi katsomallaan tavalla ja valita työntekopaikan vapaasti. Jotta joustotyö ei päätyisi lisäämään työaikaa vaan mahdollistamaan vapaamman sijoittelun, säännöllisen viikkotyöajan tulee olla enintään keskimäärin 40 tuntia neljän kuukauden ajanjakson aikana.
Uusi joustotyöaikamalli mahdollistaa myös sen, että yritykset, jotka eivät sovella mitään työehtosopimusta, voivat käyttää laajemmin keskimääräisen työajan järjestelyitä.
Lisätietoja
Tagit
Omat tagit
JotBar Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
JotBar Solutions - Muita referenssejä
JotBar Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |