Eläkeläisten yhdistys-sivustot
Valtakunnallisella Eläkeläiset ry:llä on runsaat 200 paikallisyhdistystä, joille haluttiin tarjota omat helppokäyttöiset sivustot.
Lähtökohdat
Eläkeläisten paikallisyhdistykset olivat tuoneet toimintaansa nettiin ja luoneet monenkirjavia sivustoja omatoimisesti. Toisaalta kaikilla pienemmillä yhdistyksillä ei ollut vielä sivustoa ollenkaan. Näistä lähtökohdista Eläkeläiset ry halusi ryhtyä tarjoamaan paikallistoimijoille yhtenäistä ja helppokäyttöistä sivustopalvelua.
Tavoitteet
- Äärimmäisen helppo sisältöjen hallinta
- Selkeät ja saavutettavat sivustot
- Yhteisen tapahtumakalenterin jouheva toiminta
- Yhteyshenkilöiden päivittämisen suoraviivaisuus
Mitä tehtiin
Lähtökohtana suunnittelussa oli sivustojen hallinnan sekä selauksen helppous ja saavutettavuus. Kaikille sivustoille päätettiin toteuttaa yhdenmukainen ulkoasu, mahdollisuuksilla luoda siitä oman yhdistyksen näköinen pienillä muutoksilla.
Sivustoille luotiin yhteinen tapahtumakalenteri, jossa on kolme tasoa tapahtuman näkyvyydelle: yhdistyksen oma, aluejärjestön sekä valtakunnallinen. Tällä tavoin tapahtumat tavoittavat laajemman määrän potentiaalisia osallistujia ja tieto niistä leviää helpommin.
Lisäksi toteutimme sivustojen julkiselle puolelle mahdollisuuden ilmoittaa tapahtumia, jotta jokaisella kerhon vetäjällä ei tarvitse olla omaa tunnusta ylläpitoon. Yhdistyksen sivustosta vastaava henkilö saa ilmoituksen hyväksymistä odottavista uusista tapahtumista.
Tärkeänä osana sivustoa on myös yhdistysten omat kuva-albumit, joihin saa talteen muistoja tapahtumista sekä retkistä. Yhdistykset voivat vapaasti lisätä uusia albumeita, sivuja sekä julkaista ajankohtaisia kirjoituksia.
Eläkeläiset ry:n työtä helpottamaan luotiin työkalu, jolla paikallisyhdistysten yhteystiedot, kuten puheenjohtajisto, saadaan päivitettyä jäsenrekisterin tietojen avulla kerralla kaikille sivustoille.
Lopputulos
Eläkeläisten sivustopalvelu näki päivänvalon loppuvuodesta 2020. Ensimmäisessä pilottivaiheessa mukana oli muutamia aktiivisimpa paikallisyhdistyksiä, joiden kautta keräsimme käyttäjäkokemuksia. Samaan aikaan pilottiin osallistuvien yhdistysten aktiivit kerryttivät osaamistaan ja myöhemmin heistä muodostettiinkin Eläkeläisten oma koulutusryhmä, joka käy esittelemässä sekä opettamassa sivustojen käyttöä ympäri Suomen.
Kiinnostus uutta sivustopalvelua kohtaan oli kova ja sen käyttö laajeni nopeasti myös muille paikallisyhdistyksille. Nykyään lähes kaikki Eläkeläiset ry:n paikallisyhdistykset käyttävätkin toteuttamaamme sivustopalvelua.
Tiedot
Tilaaja: | Eläkeläiset ry |
Ajankohta: | 2020 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Timi Wahalahti, timi@dude.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Arkkitehtuuri | |
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Käyttäjähallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Javascript | |
PHP | |
WordPress |
Digitoimisto Dude - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digitoimisto Dude - Muita referenssejä
Digitoimisto Dude - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |