Espoon seurakunnan hautausmaakävely
ESPOON TUOMIOKIRKKOA YMPÄRÖIVÄÄN HAUTAUSMAAHAN VOI TUTUSTUA NYT
KÄNNYKKÄSOVELLUKSEN AVULLA
Espoon seurakunnat julkaisi 16.9.2017 SyysMatin Markkinoiden
yhteydessä Hautausmaapolku- sovelluksen, jonka avulla voi tutustua
Espoon tuomiokirkon ympärillä sijaitsevaan Kirkon hautausmaahan.
Hautausmaasovelluksesta löytyy tarinoita sekä edesmenneistä
ihmisistä että muistomerkeistä. Sovelluksessa voi tutustua
esimerkiksi kulttuurivaikuttajiin, urheilijoihin, poliitikkoihin sekä
kirkon johtohahmoihin. Nyt sovelluksesta löytyy 35 tarinaa.
Hautausmaapolun toimitustyöhön osallistunut tiedottaja Eija Harju
kuvailee projektia mielenkiintoiseksi sukellukseksi sekä Espoon
paikallishistoriaan että Suomen historiaan.
- Tietoja etsiessäni oma suhteeni historiaan on syventynyt. Tarinoiden
kautta Kirkon hautausmaa on muuttunut eläväksi historiankirjaksi.
Esimerkiksi kuvanveistäjä Heikki Häiväojan kertomus ralliautoilija
Henri Toivosen muistomerkin suunnittelusta on todella koskettava, Eija
Harju sanoo.
Hautaustoimen päällikkö LEENA TONTERI kertoo, että Hautausmaapolkua
on tarkoitus jatkossa kehittää niin, että kartasta löytyy tietoja
myös hautausmaiden rikkaasta kasvillisuudesta ja että se kattaa kaikki
Espoon viisi hautausmaata.
- Mielellämme keräisimme tietokantaan lisää espoolaisen
paikallishistorian tarinoita. Espoolaisilla on paljon sellaista tietoa,
jota meillä ei ole. Kiinnostavista tarinoista kannattaa olla
yhteydessä Espoon seurakuntien hautaustoimeen tai
viestintäpalveluihin, Leena Tonteri kertoo.
Karttasovelluksessa on hautapaikan sijainti, kuva ja lyhyt selostus
henkilöstä tai hautamuistomerkistä.
Sovellusta voi käyttää älypuhelimella tai tietokoneen
nettiselaimella. Jos haluaa tutustua hautausmaahan paikan päällä,
kannattaa ladata puhelimeen mobiilisovellus. Tällöin kartassa näkyy
myös oma sijainti tarkemmin.
Lähteenä on käytetty muun muassa Maija-Liisa Kaistilan kirjaa
Kierros Espoon kirkon hautausmaalla (Espoon perinneseura 2015),
Espoon seurakuntien arkistoja sekä henkilöhaastatteluita.
Sovellus on tehty yhteistyössä Citynomadi Oy:n kanssa.
Älypuhelinsovelluksen voi ladata osoitteesta
app.citynomadi.com . Hautausmaapolut löytyy nimellä Espoon
hautausmaapolku. Sovellus toimi Android-, IOS ja Windows-laitteissa.
Verkosta sovellus löytyy osoitteesta
www.espoonseurakunnat.fi/hautausmaapolku
Tiedot
Tilaaja: | Espoon seurakunnat |
Ajankohta: | 2017 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Leena Tonteri |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Mobiilikehitys | |
Paikkatieto GIS | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Android | |
iOS | |
Windows Phone |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Citynomadi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Citynomadi - Muita referenssejä
Citynomadi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |