Fastroille Joensuun Vuoden Yrittäjä -palkinto
Joensuun Yrittäjät myönsi Fastroille Vuoden Yrittäjä -palkinnon 40-vuotisjuhlassaan 23. marraskuuta. Valintaperusteissa Fastroi mainitaan joensuulaislähtöisenä yrityksenä, joka on määrätietoisesti kehittänyt omia tuotteitaan ja kasvanut niiden myötä.
”Fastroin toiminta on ollut vakaata ja kannattavaa useamman vuoden ajan. Kasvua on tullut myös yritysostoilla. Lisäksi Fastroi on synnyttänyt toisenkin kannattavaa liiketoimintaa tekevän yrityksen”, Joensuun Yrittäjien puheenjohtaja Joona Kotilainen toteaa.
Fastroi osti tamperelaisen Necora Systems Oy:n vuonna 2015 ja jakautui kahdeksi yritykseksi infran ja kiinteistöjen rakentamista sekä kunnossapitoa palvelevan liiketoiminnan siirtyessä nykyiseen Fluent Progress -yhtiöön.
Fastroin toimitusjohtaja Risto Jalovaara kiittää Joensuun Yrittäjiä tunnustuksesta. Hän painottaa, että menestys on monien eri tahojen uurastuksen ansiota.
”Haluan kiittää yrityksemme henkilöstöä, pohjoiskarjalaisia hoivayrittäjiä sekä kolmannen sektorin organisaatioita jouhevasta yhteistyöstä”, Jalovaara sanoo. ”Onnistuminen edellyttää saumatonta yhteispeliä kaikkien osapuolten välillä.”
Lue palkinnosta kertova tiedote kokonaisuudessaan tästä.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
myneva Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mika Sipilä
Toimitusjohtaja
Mika aloitti Fastroin toimitusjohtajana toukokuussa 2023. Hän vastaa Fastroin liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategisesta johtamisesta yhteistyössä johtoryhmän, .. | |
mika.sipila@myneva.eu +358 400 667 767 |
|
myneva Finland - Muita referenssejä
myneva Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |