Fluente Kumppanit Oy: ProstateRadar
Vuoden 2017 toukokuussa Arja Ranta-aho, Jukka Raisamo, Tomi Tikkanen ja Jaana Kurki osallistuivat ODA hackathoniin. Hackathonissa oli tarkoitus löytää innovatiivisia ratkaisuja omahyvinvoinnin edistämiseen. Miehille on tunnetusti vieraampaa keskustella sensitiivisistä aiheista joten tätä ongelmaa haluttiin lähteä helpottamaan.
Joukkue saikin Hackathonissa kunniamaininnan mieshyvinvoinnin kokonaisuuden ymmärtämisestä sekä aiheen sensitiivisestä ja kunnioittavasta käsittelytavasta.
Innovaatiosetelin pääajatus on kehittää innovatiivisesti olemassaolevaa liiketoimintaa tuoden samalla paukkuja kansainvälistymiseen. Fluente Kumppaneiden vahvuus oli jo valmiiksi SOTE-kentän selkeyttäminen ja helpottaminen joten ProstateRadar oli tälle luontevaa jatkoa.
Vahva alan tuntemus yhdistettynä Koodersin koodivoimaan ja palvelumuotoiluun toivat tämän mahtavan innovaation jo ensiesittelyyn vuoden 2017 SLUSHiin #soteSLUSH sivutapahtumaan jossa myös Miikka oli mukana ProstateRadar-tiimiä edustamassa.
Tuotteen kehitys jatkuu yhä, mutta Tekesin Innovaatiosetelin avulla ideaa päästiin testaamaan matalalla kynnyksellä ja tulevaisuudessa vain taivas on rajana!
Fluente Kumppaneiden Prostate Radar edistää miesten terveyttä - HealthHub
Tarkemmin Koodersin sivuilla
"Parhaillaan kutsumme +45 vuotiaita miehiä testaamaan palveluamme tammikuussa alkavalla jaksolla. Kiinnostuneita henkilöitä pyydetään ilmoittautumaan jukka[a]prostateradar.com tai arja[a]prostateradar.com"
Suosittelija:
Tarja Pietiläinen
Tiedot
Tilaaja: | Fluente Kumppanit Oy |
Ajankohta: | 2017 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Miikka Kostian, 0451777090, miikka@kooders.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Asiakaspalvelu |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
Open source | |
PHP | |
Javascript | |
Concrete5 |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Kooders - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kooders - Muita referenssejä
Kooders - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |