Haaga-Helia ammattikorkeakoulun julkaisuperhe käyttää Valu Search -hakua
eSignals on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun verkkolehti, jossa korkeakoulun asiantuntijat pohtivat blogiteksteissään oman alansa ajankohtaisia ilmiöitä. eSignals tekee näkyväksi sen, mitä Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa opiskellaan, tutkitaan ja kehitetään. Lisäksi kerrotaan konkreettisesti siitä, millä tavoin ammattikorkeakoulu ja yritykset yhdessä kehittävät koulutusta ja ympäröivää yhteiskuntaa.
Verkkolehti on oikeastaan julkaisuperhe, johon kuuluu sidosryhmämarkkinointiin tarkoitetun eSignalsin lisäksi ammatillisten yhteisöjen käyttöön suunnattu eSignals Pro, tieteellinen, vertaisarvioitu verkkojulkaisu eSignals Research sekä tutkimustyön tuloksista kertova Haaga-Helia Julkaisut.
Verkkolehti toteutettiin Valun Mago Pro -verkkolehtituotteen pohjalle. Projektiin sisältyi asiakkaan ulkoasu-ohjeistuksen mukainen käyttöliittymä, tekninen toteutus sekä järjestelmän käyttökoulutus.
Sisällön syöttäjät ja lehden lukijat kiittävät
Verkkolehden uudistus oli osa Haaga-Helian digitaalisten kanavien kokonaisvaltaista uudistusta. Projektin tavoitteena oli nykyaikaistaa verkkolehti jatkokehitettävälle pohjalle ja samalla tehdä verkkolehden ulkoasu uuden ilmeen mukaiseksi.
Verkkolehti käyttää Valu Search -hakua. Haaga-Helian viestinnän asiantuntija Anna Hermiön mukaan Valu Search parantaa hakuja huomattavasti. Käyttäjäkokemuksen kannalta on tärkeää, että pystytään tarjoamaan koko julkaisuperheen hakutulokset samalla.
Uudistus saavutti tavoitteensa ja siitä on todettu useita hyötyjä. Helppo käyttöliittymä nopeuttaa sisällön syöttäjien työtä. Visuaalinen ilme on yhtenevä oppilaitoksen muun verkkosisällön kanssa ja moderni ilme tuo brändihyödyn. Mitattavia tuloksiakin on saatu, sillä kuukausittaisten käyntien määrä on noussut 5500 käynnistä lähes 7000 käyntiin. Lukijoilta on tullut myös suoraan kiittävää palautetta.
Tutustu eSignals-verkkolehteen
Suosittelija:
“Yhteistyö sujui erittäin hyvin, tuki vastaa nopeasti ja projekti sujui aikataulussa. Basecamp on hyvä tapa viestiä.”
Anna Hermiö, Viestinnän asiantuntija
Tiedot
Tilaaja: | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu |
Ajankohta: | 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Juha Mattila, juha.mattila@valu.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Valu Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Juha Mattila
Sales Consultant
Vastaan Valulla asiakkuuksista ja myynnin kehittämisestä. Minulla on noin 20 vuoden kokemus toimialamme myynnin, markkinoinnin, projektijohtamisen ja liiketoiminnan .. | |
juha.mattila@valu.fi 050 524 1846 |
Valu Digital - Muita referenssejä
Valu Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |