Hae isännöintiä
Hae isännöintiä -verkkopalvelu syntyi ratkaisemaan kaksi erittäin selkeää ongelmaa. Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet kokivat, että isännöinnin ostaminen oli vaikeaa. Isännöintiyritykset puolestaan saivat sekalaisia tarjouspyyntöjä, joihin joutui järjestään pyytämään lisäselvityksiä. Isännöintiliitolle Hae isännöintiä -sivusto on jäsenyritysten palvelua, vaikka palveluun voivatkin maksusta liittyä myös muut isännöintiyritykset kuin liiton jäsenet.
Ennen projektin alkua Isännöintiliiton digitaalisten palveluiden kehittämisestä vastaava Marianne Falck-Hvilstafeldt oli tehnyt taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajille ja muutamille jäsenille kyselytutkimuksen. ”Vastauksista kävi ilmi, että taloyhtiöiden hallitukset kaipasivat apua yritysten löytämiseen, vertailuun ja tarjouspyyntöjen jättämiseen”, Falck-Hvilstafeldt kertoo.
Isännöintiliiton sivuilla oli entuudestaan Hae isännöintiä -toiminto ja aluksi harkittiin vain sen laajentamista lisätiedoilla. ”Lopulta tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että palvelun hakukonenäkyvyys on niin keskeinen asia, että on järkevämpää rakentaa kokonaan uusi sivusto”, Falck-Hvilstafeldt toteaa. Koska Isännöintiliitolla ja Aucorilla on puitesopimus, saatiin uusi sivusto tuotantoon erittäin joustavasti. Sivuston suunnittelusta vastasi jälleen Jarkko Waari, Industry62.
Suosittelija:
Jokainen onnistunut projekti on laadukkaan yhteistyön tulos. Se ei ole aina asiakkaasta tai toteuttajasta kiinni, että onnistuuko projekti vai ei, vaan se perustuu yhdessä tekemiseen. Sitten kun hommat toimii, niin ei ole mitään syytä vaihtaa. Siitä on hyötyä, että tunnetaan Aucorin kanssa puolin ja toisin, eikä tarvitse joka kerta lähteä kertomaan taustoja alusta asti.
Marianne Falck-Hvilstafeldt
Tiedot
Tilaaja: | Isännöintiliitto |
Lisätietoja
Tagit
Teknologia
WordPress |
Generaxion - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Generaxion - Muita referenssejä
Generaxion - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |