Harrastamisen tulevaisuutta rakentamassa Harrastuspassi-sovelluksella
Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen, harrastamisen tukeminen tai ihan vaan mielekkään tekemisen järjestäminen ovat kaikki asioita, joita Suomalaisessa yhteiskunnassa pidetään hyvinä.
Näihin asioihin voimiaan keskittävät tuhannet kunnat, kaupungit, yhteisöt, säätiöt ja organisaatiot ympäri Suomen. Eikä suotta. Varovaistenkin arvioiden mukaan nuorten syrjäytyminen on miljardiluokan ongelma.
Mielekästä tekemistä nuorille tarjoaa Harrastuspassi-sovellus. Harrastuspassi on Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä hanke, jossa Haltu Oy tuottaa sovelluksen ohjelmistokehityksen sekä valtakunnallisen toiminnan käynnistämisen. Sovelluksen kehityksen ensimmäisen vaiheen Tilaajana on Helsingin kaupunki, joka toimii asiakkaan sekä tuoteomistajan roolissa.
Harrastuspassi on älypuhelimelle ladattava sovellus, jonka kautta nuori voi löytää itselleen uuden harrastuksen. Sovellus tuo lähialueen nuorille suunnatun harrastustarjonnan nuoren käsille parhaalla mahdollisella tavalla.
Helsingin kaupungille ja ministeriölle Haltu Oy mahdollisti valtakunnallisen konseptin luonnin käyttäjälähtöisesti.
Lisää harrastuspassista osoitteessa: www.harrastuspassi.fi
Harrastuspassista kuntaliiton sivuilla tammikuussa 2020: http://bit.ly/2sZ7xri
Suosittelija:
Haltun työskentely Harrastuspassi-projektissa on ollut erittäin oma-aloitteista, itsenäistä ja vahvasti käyttäjälähtöisyyden periaatteisiin nojautuvaa.
Suvi Ervamaa
Tiedot
Tilaaja: | Helsingin kaupunki |
Ajankohta: | 2020 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Haltu - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Haltu - Muita referenssejä
Haltu - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |