Helposti omaksuttava Nappula-ohjelmisto täytti FamCaren odotukset
Ohjelmiston luotettava toiminta ja helppokäyttöisyys säästää yrityksen aikaa ja energiaa.
FamCare alkoi käyttää Nappula-ohjelmistoa keväällä 2019. ”Tarvitsimme kevyttä ja helppokäyttöistä webbipohjaista asiakastietojärjestelmää. Siksi valitsimme Nappulan. Myös ohjelmiston hyvä maine palveluiden ostajien keskuudessa helpotti ratkaisuamme”, perhetyöntekijä Mikko Huovila FamCaresta kertoo.
Valintaa puolsi hänen mukaansa myös Nappulan käytön ja käyttöönoton helppous. Lisäksi ohjelmisto oli osalle FamCaren työntekijöistä entuudestaan tuttu.
”Nappula on täyttänyt odotuksemme. Ohjelmiston peruskäyttö on helppoa. Nappulassa on kaikki toiminnallisuudet, joita vain tarvitsemme”, Huovila sanoo. Hän pitää Nappulaa luotettavana asiakastietojärjestelmänä.
”Säästää kaikkien energiaa, kun ohjelmisto toimii ja sen peruskäytön oppii helposti.” Yhteistyö Fastroin kanssa on sujunut hyvin. ”Olemme saaneet tukea aina, kun olemme sitä tarvinneet”, Huovila sanoo.
Mikko Huovila suositteleekin Fastroita ja Nappulaa myös muille alan toimijoille, erityisesti ohjelmiston helppokäyttöisyyden ja sen korkean tietoturvatason vuoksi.
FamCare
- Toimii pääkaupunkiseudulta Kokkolaan lastensuojelussa sekä sosiaalihuoltolain alaisissa avohuollon palveluissa
- Noin 20 työntekijää ja sata asiakasta
- https://www.famcare.fi/
Suosittelija:
”Nappula on täyttänyt odotuksemme. Ohjelmiston peruskäyttö on helppoa. Nappulassa on kaikki toiminnallisuudet, joita vain tarvitsemme”, FamCaren perhetyöntekijä Mikko Huovila sanoo.
Mikko Huovila
Tiedot
Tilaaja: | FamCare Oy |
Ajankohta: | 2019 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mikko Huovila, perhetyöntekijä |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
IT | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
myneva Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mika Sipilä
Toimitusjohtaja
Mika aloitti Fastroin toimitusjohtajana toukokuussa 2023. Hän vastaa Fastroin liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategisesta johtamisesta yhteistyössä johtoryhmän, .. | |
mika.sipila@myneva.eu +358 400 667 767 |
|
myneva Finland - Muita referenssejä
myneva Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
- Valve - BrightSchool
- Valve - Napapiirin Energia ja Vesi Oy - verkkovuosikertomus
Tapahtumat & webinaarit
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |