Helpota yrityksesi elämää digikorvilla, digiverisuonilla ja digiaivoilla
Yritysten tarve ketterille ratkaisuille, joilla voidaan syöttää uutta tai muokata nykyistä dataa näppärästi, kasvaa koko ajan. Myös yhä useampia käsin tehtäviä asioita halutaan helpottaa tai automatisoida. Tarpeeseen voitaisiin usein vastata yksinkertaisella liiketoimintasovelluksella.
Ongelma piilee siinä, etteivät kaikki nämä helpottamista vaativat asiat ole yrityksen liiketoiminnan kannalta niin kriittisiä, että sovelluskehitys jokaista sellaista varten olisi millään tavalla kustannustehokasta. Kuitenkin sen henkilön näkökulmasta, jonka työskentelyn tehokkuudesta ja työpäivän mielekkyydestä on kyse, asia voi olla hyvinkin kriittinen. Tai ainakin hän arvostaisi suuresti oman tehtävänsä helpottumista.
Helpotusta elämään Power Platformin avulla
Microsoft on pyrkinyt omalta osaltaan vastaamaan tähän haasteeseen ja helpottamaan yritysten tarvetta tuoda ketteryyttä ja automaatiota datan käsittelyyn panostamalla Power Platformin kehittämiseen. Tämä termi käsittää alustan kolme osaa: PowerAppsin, Microsoft Flow:n sekä Power BI:n. Kaikki tämä rakentuu Azure-pilven päälle ja Common Data Service (CDS) toimii pitkälti tietovarastona monissa ratkaisuissa.
PowerAppsia hyödyntämällä kenen tahansa on mahdollista luoda liiketoimintasovelluksia nopeastikin ilman, että tarvitsee kirjoittaa riviäkään koodia. Kokonaan ilman teknistä tai matemaattista osaamista toimivan ja aidosti hyödyllisen sovelluksen muodostaminen ei vielä onnistu, mutta tämän lähemmäksi ”no code” -sovelluskehityksen jokamiehen oikeuksia ei hevillä päästä.
Lisäksi Microsoft Flow:n avulla voidaan ohjailla datavirtoja ja luoda sen myötä automaatiota tiedonkulun prosesseihin helppokäyttöisen graafisen editorin kautta. Kaiken kruununa on Power BI:n visuaalinen raportoitavuus, jolla voidaan saada selkeä kuva eri lähteistä kerätystä datasta ja näiden syy-yhteyksistä.
Syödään omia lääkkeitä
Kerron nyt elävän elämän esimerkin meidän omasta organisaatiostamme. Meillä on konttorit sekä Helsingissä että Tampereella. Tämän vuoksi sisäisten tapahtumien, kuten kuukausi-infon, organisointi on toisinaan ollut haasteellista, koska ei ole ollut aivan selvää, ketkä osallistuvat ja miten.
Perinteisesti olemme kyselleet infotilaisuuksiin osallistumisesta ainoastaan tamperelaisilta, ja heiltäkin sähköpostin välityksellä, mihin he ovat vastailleet vaihtelevalla menestyksellä. Tämä ei itsessään ole niin suuri ongelma, mutta koska ihmisten haluttaisiin myös viihtyvän infotilaisuudessa, tilataan näihin aina myös ruokaa kaikille osallistujille.
Tästä muodostui konkreettisempi haaste: ruokaa olisi mukava varata juuri oikea määrä, ettei kukaan jää nälkäiseksi eikä ruokaa jouduttaisi myöskään heittämään roskiin.
Tehtävä ratkaisukonsultille
Lähdin kehittämään kuukausi-infoon ilmoittautumista varten PowerApps-sovellusta, johon kukin efimalainen kirjautui Office 365 -tunnuksillaan, joiden kautta sovellus poimi ko. henkilön tarvittavat tiedot. Sovellus antoi käyttäjälleen valmiit vastausvaihtoehdot, joihin kukin vastasi suunnitelmiensa mukaisesti. Sovellukseen liitetyllä Power BI:n dashboard-näkymällä HR:mme pääsi näkemään reaaliajassa ilmoittautuneet ja sen, missäpäin he osallistuvat. Tämän ansiosta kuukausi-infoon pystyttiin tilaamaan oikea määrä ruokaa, oikeisiin paikkoihin, eikä kukaan nähnyt nälkää tai vienyt kotiinsa läjäpäin ylimääräiseksi jääneitä eväitä.
Sovellus on käytössä jatkossa kaikissa kuukausi-infoissamme. Se kerryttää joka kerta lisää historiadataa, jonka analysoiminen Power BI:n avulla voi paljastaa mielenkiintoisia asioita organisaatiostamme ja kuukausi-infojen osanotosta. Lisäksi Flow:n avulla voimme lähettää jokaiselle organisaation henkilömme heidän puhelimeensa muistutuksen ilmoittautua seuraavaan kuukausi-infoon.
Tee-se-itse
Avataan vielä hieman näiden ominaisuuksia elementti kerrallaan:
PowerApps – PowerAppsin avulla liiketoimintasovellusten kehittämisen kynnys on saatu hyvin alas. Sen avulla on mahdollista toteuttaa ”no-code” -henkisesti sekä yksinkertaisia että monimutkaisia liiketoimintasovelluksia, joissa on usein rajana vain käyttäjän luovuus ja käytettävissä olevat datalähteet.
Microsoft Flow – Power Platformin prosessityöläisen elämää eniten helpottava elementti on juuri Microsoft Flow, jonka avulla voidaan ohjata datavirtoja yli 200 sovelluksen ja järjestelmän välillä. Näin voidaan tuoda automaatiota työvaiheisiin, jotka ovat olleet virhealttiita, epämiellyttäviä ja aikaa vieviä.
Power BI – Power BI on jo monille talousjohtajille tuttu työkalu, jolla saadaan yhdisteltyä eri lähteistä koottua dataa ja esitettyä nämä ja näiden syy-yhteydet selkeässä visuaalisessa muodossa. Sen mahdollisuudet eivät kuitenkaan rajoitu taloushallinnon lukuihin, vaan se pystyy käsittelemään mitä tahansa datamassoja ja tekemään näistä selkeitä ja näyttäviä visuaalisia raportteja.
Jokainen elementti toimii jo yksittäin helpottamaan arkea, mutta Power Platformin vahvuus nousee esiin, kun näitä elementtejä yhdistellään.
Voimme esimerkiksi lisätä PowerApps-sovelluksen sisään Power BI:n graafeja ja taulukoita tai samalla tavoin Power BI:n raportteihin voidaan upottaa PowerApps-sovelluksia, joilla voidaan välittää raportoinnista saatua tietoa prosessissa eteenpäin.
Kun liiketoimintaprosessi laajenee, voi tulla tarve varastoida tietoa väliaikaisesti tai mahdollisesti yhdistellä useamman datalähteen tietoja. Tähän tarpeeseen vastaa Common Data Service for Apps, joka tarjoaa sovelluksen kehittäjän käyttöön tietokannan ominaisuudet, kuten suorituskyvyn, skaalautuvuuden ja näkymät.
Digitaaliset ruumiinosat
Kun me Efimalla puhumme digisydämestä, joka on modernin liiketoimintayrityksen ytimessä sykkivä ERP, voidaan Power Platformin eri elementtien kohdalla puhua muista digitaalisista ruumiinosista.
PowerApps auttaa ketterien liiketoimintasovellusten ja täsmäratkaisujen luomisessa, joihin voidaan viitata yrityksen luustona ja lihaksina. Microsoft Flow on kuin verisuonet, jotka kuljettavat elintärkeää verta, eli dataa, läpi organisaation – usein sydämen kautta. Power BI:tä taas voidaan verrata aivojen vasempaan puoliskoon, joka analyyttisenä ja loogisena puoliskona pureskelee massiivisen datamäärän ymmärrettävään muotoon.
Yrityksen aivojen oikea puolikas, jonka tehtäviin luovuus ja ymmärrys kuuluvat, jää kuitenkin vielä meidän ihmisten harteille.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Teknologia
Microsoft |
Omat tagit
Efima - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Efima - Muita referenssejä
Efima - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |