Hiippakuntien kotisivukone
Loimme Suomen evankelis-luterilaisten hiippakuntien käyttöön “kotisivukoneen” WordPress Multisite Networkin päälle. Sivustoilla on yhtenäinen teema ja koodipohja, mutta sisältöjä hallinnoidaan sivustokohtaisesti. Hiippakuntien sivustot on tarkoitettu työntekijöille ja sellaisiksi aikoville sekä muille pienemmille kohderyhmille.
Jokainen sivusto koostuu viidestä eri sisältötyypistä: Sivut, Artikkelit, Blogit, Tapahtumat ja Usein kysytyt kysymykset (FAQ). Ne antavat valinnanvaraa sisällöntuotantoon. Sivustolle on suunniteltu komponenttipohjainen päätason sivurakenne, jonka ansiosta eri hiippakunnat voivat tehdä sivusta hyvinkin erilaisia.
Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi:
- kuva vasemmalla, oikealla tai taustakuvana
- kuvan koko iso/pieni
- perinteinen sisältöeditori
- jaksot (tai haitarit, eli accordionit)
- painikkeet
Komponenttirakenne mahdollistaa myös sisältöosioiden järjestyksen vaihtamisen helposti raahaamalla. Sisältösivulle on mahdollista nostaa artikkeleita tietystä kategoriasta, esimerkiksi istuntojen päätöksiä. Ylläpitäjän niin halutessa, sivulle voi myös nostaa aiheeseen liittyviä FAQ-kysymyksiä tai lisätä lomakkeen, jolla käyttäjä voi tilata uutiskirjeen.
Komponenttisivulla ei ole varsinaista alavalikkoa, mutta sivun sisäinen ankkurivalikko vie käyttäjän etsimänsä sisällön pariin. Ylläpitäjän tulee vain lisätä sisältöosion sille varattuun kenttään haluamansa teksti, joka näytetään käyttäjälle ankkurivalikossa, jota klikkaamalla päätyy oikean sisällön pariin.
Viestintäsihteeri Anne Kähäri kiitteli Geniemin tiimiä loistavasta yhteistyöstä huippuarvosanoin ja Geniemin päässä oltiin vastavuoroisesti erittäin tyytyväisiä Kähärin työhön projektin vetämisessä Hiippakuntien päässä.
Suosittelija:
Kiitos erittäin hyvästä työstä. On ollut ilo työskennellä koko teidän tiimin kanssa.
Anne Kähäri, projektipäällikkö, Kirkkohallitus
Tiedot
Tilaaja: | Suomen evankelis-luterilaisten hiippakunnat |
Ajankohta: | 2018 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Henry Luosujärvi / Projektipäällikkö |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Hion Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hion Digital - Muita referenssejä
Hion Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |