HILKKA-järjestelmä vastasi Aspa Palvelut Oy:n monipuolisiin tarpeisiin
Aspa Palvelut otti HILKKA-toiminnanohjausjärjestelmän (ERP) käyttöönsä vuonna 2012. Aspa Palveluiden lähtökohtana asiakastietojärjestelmän hankinnalle oli löytää järjestelmä, jolla voitaisiin hallinnoida asiakastietoja ja palvelutoimintaa reaaliaikaisesti, hajautetusti sekä tietoturvallisesti.
“Järjestelmän oli myös integroiduttava kirjanpitoon ja laskutukseen, jonka lisäksi sen avulla oli voitava tuottaa tarvittavat palvelutoiminnan raportit.”, kertoo Aspa Palveluiden kehittämispäällikkö Sirpa Wallendahl.
Ohjelmistoja sekä niiden ominaisuuksia vertailtaessa HILKKA™-järjestelmän todettiin soveltuvan parhaiten kotiin vietävän palvelutoiminnan tarpeisiin. Lisäksi HILKKA™ tarjosi mahdollisuudet laajempaan toiminnanohjaukseen, jota ei alkuvaiheessa vielä edes suunniteltu. Sittemmin Aspa Palvelut on laajentanut HILKKA™-järjestelmän käyttöä.
“Meillä on räätälöity laskutusjärjestelmä, kotihoidon HILKKA™-mobiili sekä työvuorosuunnittelu. Rajapintoja on työn alla esimerkiksi henkilöstöhallinnon- sekä asiakaskutsujärjestelmän kanssa. Tänä päivänä toiminnanohjausjärjestelmän avulla koordinoidaan asiakaskäyntejä ja seurataan asiakkaiden hyvinvointia, jonka lisäksi asiakaskäyntien kirjaukset saadaan tehtyä reaaliaikaisesti ja asiakas voi olla mukana niiden tekemisessä.”, Wallendahl kertoo.
Yhteistyö Fastroin kanssa on Wallendahlin mukaan sujunut luontevasti. Kehitystoiveet sekä -tarpeet on otettu huomioon, ja ongelmatilanteissa palvelu on ollut ripeää ja perusteellista. Wallendahlin onkin helppo suositella HILKKA™-järjestelmää myös muille.
“Järjestelmää on helppo käyttää ja sen ympärille on kehitetty palvelutuotteita, jotka mahdollistavat laajan toiminnanohjausjärjestelmän”, Wallendahl toteaa.
Suosittelija:
“Järjestelmää on helppo käyttää ja sen ympärille on kehitetty palvelutuotteita, jotka mahdollistavat laajan toiminnanohjausjärjestelmän” – Sirpa Wallendahl, Aspa Palvelut Oy
Sirpa Wallendahl
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Aspa Palvelut Oy |
Ajankohta: | 2012 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mika Sipilä |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Mobiili toiminnanohjausjärjestelmä
hilkka
asiakastietojärjestelmä
myneva Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mika Sipilä
Toimitusjohtaja
Mika aloitti Fastroin toimitusjohtajana toukokuussa 2023. Hän vastaa Fastroin liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategisesta johtamisesta yhteistyössä johtoryhmän, .. | |
mika.sipila@myneva.eu +358 400 667 767 |
|
myneva Finland - Muita referenssejä
myneva Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |