HILKKA-toiminnanohjausjärjestelmä vastasi Attendo Oy:n tarpeisiin
Attendo Oy:n ja Fastroin yhteistyö käynnistyi vuonna 2010 asiakastietojärjestelmä HILKKA™:n pilotoinnilla valituissa Attendon yksikössä.
“Halusimme käyttöömme monipuolisen järjestelmän (ERP), joka kattaa niin asukasraportoinnin, laskutuksen kuin muutkin raportoinnin osa-alueet”, Attendon järjestelmäkoordinaattori Piia Oksanen kertoo.
Onnistuneen pilotoinnin jälkeen Attendo ryhtyi laajentamaan HILKKA™:n käyttöä, ja vuonna 2016 HILKKA™ oli käytössä ympäri Suomea kaikissa Attendon yksikössä.
HILKKA™ on muotoutunut Attendolle toimivaksi ratkaisuksi vuosien aikana. Hoitajilta saatu palaute on ollut positiivista; HILKKA™ on helppokäyttöinen ja monipuolinen järjestelmä. Oksasen silmin HILKKA™:n kehitys on nopeaa ja toimialaa tukevaa. Järjestelmän ominaisuudet ovat täyttäneet Attendon tarpeet. Attendo on ollut Fastroin tärkeä kehityspartneri HILKKA™:n toiminnallisuuksien kehittämisessä. Oksanen kehuukin kehitysyhteistyön toimivuutta: säännöllisten palaverien ja tutuiksi muodostuneiden yhteyshenkilöiden ansiosta kummatkin osapuolet pysyvät hyvin ajan tasalla. Myös tuotekehityksen läpinäkyvyys saa paljon kiitosta.
Attendo päätti laajentaa HILKKA™-järjestelmäänsä ottamalla käyttöön myös sopimushallinnan ja laskutuksen vuonna 2015.
“Sopimushallinta on mahdollistanut asiakaslaskutuksen automatisoinnin HILKKA™:n ja Attendolla käytössä olevan laskutusjärjestelmän välillä”, kertoo Attendon talousjohtaja Merja Saurus.
Suosittelija:
”Halusimme käyttöömme monipuolisen järjestelmän, joka kattaa niin asukasraportoinnin, laskutuksen kuin muutkin raportoinnin osa-alueet.”
Piia Oksanen, järjestelmäkoordinaattori, Attendo Oy
Tiedot
Tilaaja: | Attendo Oy |
Ajankohta: | 2010 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
myneva Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mika Sipilä
Toimitusjohtaja
Mika aloitti Fastroin toimitusjohtajana toukokuussa 2023. Hän vastaa Fastroin liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategisesta johtamisesta yhteistyössä johtoryhmän, .. | |
mika.sipila@myneva.eu +358 400 667 767 |
|
myneva Finland - Muita referenssejä
myneva Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |