Hurjan vastuullisuustyö eteni hiilijalanjäljenlaskentaan
Hurjan vastuullisuustyö etenee! Olemme nyt saaneet laskettua hiilijalanjälkemme Carbon Wise Oy:n avulla ja ottaneet ensimmäisen askeleen kohti hiilineutraaliutta.
Seuraavaksi keskitymme päästöjen vähentämiseen ja kompensointikohteiden valintaan vastuullisuustyön ympäristövastuun osa-alueessa. Olemme valinneet Hurjan vastuullisuusohjelman painopisteiksi kolme YK:n kestävän kehityksen tavoitetta, joita sitoudumme edistämään toiminnassamme. Valitsemamme YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ovat: ihmisarvoista työtä ja talouskasvua, eriarvoisuuden vähentäminen sekä ilmastotekoja.
Liikenne- ja viestintäviraston ICT-alan ilmasto- ja ympäristöstrategian mukaan eri lähteet osoittavat, että ICT-alan osuus maailman sähköenergiankulutuksesta vaihtelee noin 4-10 % välillä, samalla kun sen aiheuttamat kasvihuonepäästöt ovat noin 3-5 %. ICT-alallakaan emme siis voi pakoilla vastuutamme maailman ilmasto- ja ympäristövaikutuksissa.
Hiilijalanjäljestämme suurin osa muodostuu ostopalveluista ja liikematkoista. Tavoitteenamme on vähentää päästöjä eri keinoin, kuten keskittämällä palveluostot vähäpäästöisille toimittajille ja kannustamalla työntekijöitä vähäpäästöiseen liikkumiseen.
Vastuullisuustyömme on vasta alkutaipaleella, mutta etenemme koodirivi kerrallaan kohti laajempaa vaikuttavuutta ja kestävämpää tulevaisuutta – merkityksellistä koodia muuttuvan maailman vaatimuksiin!
Lue lisää Hurjan vastuullisuustyöstä!
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM | |
HR | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Logistiikka | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Taloushallinto | |
Tietohallinto | |
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Konesalipalvelut | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Webkehitys |
Omat tagit
Hurja Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hurja Solutions - Muita referenssejä
Hurja Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |