IFS:n ennustukset energia-alalle 2024
Energia-alan (EU&R) yritykset ovat jo pitkään olleet omistautuneita edistämään digitaalista muutosta, jonka avulla pyritään saavuttamaan merkittäviä kehitysaskeleita prosessi tehokkuudessa, vastaamaan kasvavaan energiakysyntään sekä vastaamaan ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin. Vuonna 2024 energia-alan yritykset ottavat jälleen uusia kehitysaskelia liiketoimintansa digitalisoimiseen integroitujen järjestelmien avulla ja hyödyntämällä uusia ja kehittyviä teknologioita, kuten tekoälyä ja automaatiota.
IFS:n Carol Johnston, IFS:n EU&R VP, kirjoitti blogikirjoituksen markkinanäkemyksistään energia-alalle. Blogissa esitellään kolme ennustetta, joilla on merkittävä vaikutus energia-alan maisemaan vuonna 2024. Ohessa tiivistys IFS:n Johnstonin ennustuksista:
- Integroidut järjestelmät tekoälyllä ja automaatiolla
Ennustus 1: Vuonna 2024 integroitujen järjestelmien kysynnän odotetaan kasvavan 50 %.
Digitaalinen muutos pysyy keskeisenä kasvun ajurina teollisuudelle. Digitaalisen muutoksen ajurina toimivat ensisijaisesti tekoäly, IoT ja muut älykkäät teknologiat. Vuonna 2024 energia-ala jatkaa kehittymistään kohti joustavaa ja integroitua ympäristöä, joka tukee alan jatkuvaa innovaatiota ja nopeita muutoksia.
Järjestelmädatan laajempi hyödyntäminen tukee uusia liiketoimintaideoita ja innovatiivisia käyttötapauksia. Älykkäät järjestelmät eivät enää rajoitu vain ”kyllä/ei”-päätösten tukemiseen. Ne tuottavat aktiivisesti suunnitelmia ja suosituksia häiriöiden ratkaisemiseksi ennen kuin ne vaikuttavat tuottavuuteen ottaen huomioon erilaiset rajoitukset, kuten rajallisen inventaarion tai resurssien saatavuuden. Esimerkiksi ne voivat ennustaa laitteen vian ja ehdottaa optimaalista resurssien jakoa käyttäen dataa useista moduuleista. Toinen esimerkki on aikataulujen säätäminen vastaamaan toimitusketjuongelmia tai riittämätöntä osien inventaariota. Hyödyntämällä datarikasta ympäristöä järjestelmät auttavat yrityksiä optimoimaan tuottavuutta.
- Vedenhallinnan tärkeys korostuu
Ennustus 2: Vain 0,5 % maapallon vedestä katsotaan käyttökelpoiseksi ja ilmastonmuutos pahentaa vesipulan ongelmaa, joten tehokas vedenhallinta on muuttumassa kriittiseksi liiketoimintaprioriteetiksi.
Vuonna 2024 älyanturien ja älymittareiden käyttöönoton odotetaan kasvavan 100 % veden hävikin vähentämiseksi ja vuotojen havaitsemiseksi. Yritykset toteuttavat erilaisia strategioita, kuten veden säästämistä ja infrastruktuurin parantamista tämän haasteen ratkaisemiseksi.
IFS:n kunnossapito- ja huoltoasiakkaat ovat ottamassa käyttöön monenlaisia strategioita veden niukkuuden torjumiseksi, mukaan lukien:
- Vedenkulutuksen ja -hukan vähentäminen
- Vesisuodatusjärjestelmien kehittäminen
- Suoalueiden suojeleminen
- Kastelutehokkuuden parantaminen
- Vesivaraston lisääminen säiliöihin
- Meriveden desalinointi
- Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (CCS) lisääntyy
Ennustus 3: Ilmastonmuutoksen torjumisen kiireellisyyden kasvaessa hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (CCS) käytön odotetaan lisääntyvän 30 % vuonna 2024.
CCS sisältää hiilidioksidipäästöjen keräämisen teollisuuden prosesseista ja niiden varastoinnin maan alle estämään niiden vapautumisen ilmakehään. Voimalaitokset ja muut teollisuuden alat toteuttavat innovatiivisia CCS-strategioita hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja kestävyystavoitteiden saavuttamiseksi.
Lue IFS:n ja Carol Johnstonin alkuperäinen blogikirjoitus, jossa ennustuksia avattu enemmän: IFS:n blogi
IFS Cloud energia-alalle:
IFS Cloud tarjoaa energia-alan yrityksille yhtenäisen integroidun alustan toimintojen virtaviivaistamiseen, omaisuuden hallintaan ja resurssien optimointiin. Vahvan omaisuuden elinkaaren hallinnan ja kehittyneen aikataulutuksen avulla se auttaa yrityksiä minimoimaan kustannuksia ja maksimoimaan tuottavuuden säilyttäen samalla sääntelyvaatimukset. Järjestelmän reaaliaikainen data mahdollistaa datavetoisen päätöksenteon, kun taas skaalautuvuus ja joustavuus varmistavat, että järjestelmä voi kasvaa yrityksen mukana tehden IFS Cloudista kattavan ja mukautuvan ratkaisun energiayrityksille.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
Raaka-aineet ja energia |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Aveso - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Jukka Hietikko
CTO
Aveson CTO ja osakas Jukka on kokenut BI ja raportointi -ratkaisuihin erikoistunut asiantuntija. Jukalla on paljon kokemusta mm. tietovarastoinnista, datamigraatiosta, .. | |
jukka.hietikko@aveso.fi 040 8252 944 |
|
Aveso - Muita referenssejä
Aveso - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |