Jäsenrekisteri ja automatisoitu laskutusaineistojen luonti Asianajajaliitolle
Suomen Asianajajaliiton ja SoulCoren yhteisen kehityshankkeen ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Hankkeen tavoitteista kertoo Asianajajaliiton palvelujohtaja Liisa Aro:
”Vanha järjestelmämme ei enää vastannut nykypäivän tarpeita, mikä oli syynä järjestelmäuudistukseen lähtöön. Tavoitteenamme on vähentää manuaalisen työn ja paperinpyörittelyn määrää sekä lisätä automaatiota”.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on toimitettu jäsenrekisteri, joka kokoaa tiedot liiton jäsenistä ja muista sidosryhmistä ja heidän toiminnastaan. Jäsenrekisterin toiminnallisuuksiin kuuluu myös automatisoitu laskutusaineistojen luonti, jonka avulla laskuja voidaan luoda massa-ajona halutusta kohteesta, kuten jäsenmaksuista, maksullisista tapahtumista tai lehtitilauksista. Valmiit aineistot ohjataan lähetettäväksi taloushallinnon järjestelmään.
”Käytännön tasolla laskutustyö on helpottunut. Vaikka vastassa on melkoinen laskutussääntöjen viidakko, järjestelmä tunnistaa hyvin sen, kenelle laskun tulee mennä, milloin ja millaisissa osissa”, toteaa Aro.
”Laskurivin muodostus monine poikkeuksineen on pystytty tuomaan automaation piiriin hyvin luotettavasti ja vikasietoisesti. Ensimmäiset uudesta järjestelmästä tehdyt laskutukset ovat osoittaneet, että laskut oikeasti ovat sitä mitä pitää vaikka laskutuksen volyymit ovatkin suuria”, kommentoi myös SoulCoren vanhempi konsultti Perttu Marttila.
Kohti kokonaisvaltaista digitaalista palvelua
Hankkeen seuraavassa vaiheessa jäsenrekisterin rinnalle rakennetaan yhteen pelaavat asianhallinnan ja kokoushallinnan ratkaisut sekä liiton jäsenten ja sidosryhmien sähköiset asiointipalvelut.
”Tämä on meille iso harppaus. Odotuksena on jäsen- ja sidosryhmien asioinnin helpottuminen sekä työjonojen ja asioiden tehokas käsittely niin, että paperin määrä vähenee ja tiedot tallentuvat henkilökohtaisten sähköpostien sijasta järjestelmään”, listaa Aro.
”Vaikka projekteissa on aina jotain parannettavaa, olemme tyytyväisiä projektin ensimmäisen vaiheen tuloksiin. Myös käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä järjestelmän käytettävyyteen. SoulCore on onnistunut ottamaan huomioon toimintamme erityispiirteet, ja uskomme, että saamme heidän avullaan parhaan mahdollisen lopputuloksen niillä resursseilla, mitä käytettävissä on,” päättää Aro.
Ratkaisuperhe liitoille ja järjestöille
Tutustu ammattiliittojen ja järjestöjen toimintaa tukeviin ratkaisuihimme!
Suosittelija:
"Käytännön tasolla laskutustyö on helpottunut. Vaikka vastassa on melkoinen laskutussääntöjen viidakko, järjestelmä tunnistaa hyvin sen, kenelle laskun tulee mennä, milloin ja millaisissa osissa". "SoulCore on onnistunut ottamaan huomioon toimintamme erityispiirteet, ja uskomme, että saamme heidän avullaan parhaan mahdollisen lopputuloksen niillä resursseilla, mitä käytettävissä on."
Liisa Aro, palvelujohtaja, Asianajajaliitto
Tiedot
Tilaaja: | Suomen Asianajajaliitto |
Ajankohta: | 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
tiina.vestman@soulcore.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Integraatiot | |
Käyttäjähallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Azure | |
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
SC Software - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
SC Software - Muita referenssejä
SC Software - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |