Kahdennetusta järjestelmästä lisää toimintavarmuutta Automatialle
”Siirryimme yhdestä konesalista kahdennettuun järjestelmään, jolloin keskuslaitteet ovat käytössä kahdella eri paikkakunnalla. Tämä parantaa muun muassa varautumistamme poikkeustilanteisiin”, Automatian tietohallintojohtaja Esa Makkonen kertoo.
Sovellukseen tehtiin lyhyessä ajassa merkittävät toiminnalliset muutokset, jotka mahdollistavat kahdennetun laiteympäristön joustavan käytön ja pitkälle automatisoidun ylläpidon ja hallinnan.
Automatialla ja Tiedolla on pitkä yhteistyökumppanuus ICT-palveluissa jo 19 vuoden ajalta. Viime vuonna seuraavalle viidelle vuodelle uudistettu palvelusopimus kattaa ICT-infrastruktuurin palvelut sisältäen tuotanto-, kehitys- ja testiympäristöt sekä asiakastukipalveluita. Sopimuksen mukainen, kahta konesalia hyödyntävä ja suurta inframuutosta edellyttänyt järjestelmäuudistus vietiin onnistuneesti ja aikataulussa läpi huhtikuussa 2014.
Automatian järjestelmät ovat toimineet kiitettävästi aina, mutta kahdennettu ympäristö parantaa toimintavarmuutta entisestään. Vuosittain tehtävä käyttöjärjestelmän vaihto aiheutti aikaisemmin parin kolmen tunnin käyttökatkon automaateilla, nyt kahden konesalin käytöllä tästä selvitään vartissa.
”Vaikka käteisen käyttö vähenee tasaisesti, meille on erittäin tärkeää, että rahaa saa aina tarvittaessa nostettua. Ihmiset jättävät nostamisen nykyään viime tippaan esimerkiksi matkalle lähtiessään, tällöin automaattien on toimittava 100-prosenttisella varmuudella”, Makkonen kuvaa.
Onnistunut valmistautuminen ja h-hetki
Uudistus edellytti suurta muutosta Automatian järjestelmiin: käyttöönotossa kahdennettiin ja päivitettiin käytössä oleva laitealusta sekä rakennettiin kokonaan uudet tietoliikenneratkaisut, joille reaaliaikainen palvelutuotanto siirrettiin.

Suosittelija:
”Tieto hoiti toimituksen loistavasti, kaikki sujui suunnitellusti ja aikataulussa. Myös testaus oli niin kattavaa kuin se voi olla, mitään ei jätetty sattuman varaan”
Esa Makkonen, Automatian tietohallintojohtaja
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Automatia Pankkiautomaatit |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
It-infrapalvelut | |
Konesalipalvelut | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Pankki ja vakuutus |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Tietoevry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Tietoevry - Muita referenssejä
Tietoevry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |