Kainuun Liitto verkkosivusto
Tekijä: Trimedia Oy
Tärkein teknologia: WordPress
Palvelun tyyppi: Verkkopalvelu
Kainuun liitto vastaa maakunnan yleisestä aluekehittämisestä, maakuntakaavoituksesta ja edistää alueensa elinkeinoja EU-ohjelmien rahoitusviranomaisena. Kainuun liiton tehtävät liittyvät alueen suunnitelmalliseen kehittämiseen, edun ajamiseen ja viestintään.
Kainuun liitto halusi uudistaa verkkosivunsa kokonaisuudessaan kankeasta informaatio kanavasta aidosti saavutettavaksi ja helposti lähestyttäväksi sivustoksi. Lisäksi asiakas toivoi vahvaa visuaalisuutta. Sivuston suurimpana haasteena oli "Mitä sanotaan, missä sanotaan sekä miten sisältö järjestellään?” Käytimme asiakkaan kanssa paljon aikaa sivuston järjestyksen uudelleenrakentamiseen, jotta tiedon löytäminen olisi käyttäjälähtöistä, suoralinjaista ja järkevästi jäsenneltyä. Sivustosta rakennettiin helposti päivitettävä ja visuaalinen ilme uudistettiin tukemaan laajan information organisointia.
Tietoa kaikille kohderyhmille
Kainuun liiton verkkosivujen tuli palvella monipuolista käyttäjäryhmää - niitä, joille toiminta on jo ennestään tuttua (kuntatoimijat, aluekehittäjät, elinkeinoelämän toimijat ja muut viranomaiset) sekä niitä, joita kiinnostaa alueen kehitys sekä palvelut (asukkaat sekä potentiaaliset asukkaat). Sivusto tarjoaa kattavan tietopaketin viranomaisille ja alueen asukkaille sisältäen päätöksentekoon ja aluesuunnitteluun liittyvää tietoa olematta kuitenkaan liian jäykkä ja byrokraattinen kaikille verkkosivustolla vieraileville.
Sivuston uudelleensuunnittelu saavutettavuuden ehdoilla
Sivuston uudistuksen yhteydessä verkkosivuston ulkoasua ja käyttöliittymää haluttiin päivittää sekä varmistua siitä, että verkkosivuston kaikki osiot täyttävät saavutettavuudelle asetetut kriteerit. Kainuunliitto.fi vastaa teknisiltä ja visuaalisilta ominaisuuksiltaan nykyisiä AA-tason saavutettavuusvaatimuksia.
Tutustu Kainuuseen
Merkittävä osana uudistusta oli pääsivuston lisäksi matkailijoille ja alueesta kiinnostuneille tarkoitettu kokonaisuus Tutustu Kainuuseen. Tutustu Kainuuseen osion tarkoitus oli toimia maakunnan “mainoksena” ja sen mahdollisuuksia esittelevänä sivustona. Tämä suunniteltiin erillisenä kokonaisuutena asiakkaan kanssa, joka toivoi vahvasti visuaalisuuteen painottuvaa ilmettä, jotta sivu olisi käyttäjän silmin mahdollisimman markkinoiva ja houkutteleva.
Lopputuloksena syntyi niin visuaalisesti houkutteleva kuin informatiivinen kokonaisuus, joka palvelee kainuulaisia viranomaisia sekä asukkaita.
Tiedot
Tilaaja: | Kainuun Liitto |
Ajankohta: | 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Arto Saksola |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
WordPress |
Omat tagit
Trimedia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Trimedia - Muita referenssejä
Trimedia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |