Kansalaisjärjestö GAME:n HR-hallinta ketteräksi
Lähtötilanne
GAME on katu-urheilun parissa toimiva kansalaisjärjestö. Järjestöllä on 200 aktiivista työntekijää, joista suurin osa toimii kaduilla perinteisen toimiston sijaan. GAME valitsi Sympan HR-järjestelmän sen muokattavuuden vuoksi, ja koska sen avulla kaikki työntekijät pystyvät itse ylläpitämään ja päivittämään henkilökohtaisia tietojaan vaivattomasti. Sympa HR -järjestelmän avulla järjestö pystyy myös suunnittelemaan palkkoja, sekä valvomaan lahjoittajille tärkeää tietoa tuotoista.
Ratkaisu
GAMElla Sympa HR:ää käytetään palkkojen tarkastamisen ja hyväksyntien lisäksi eri projektien tuottojen valvomiseen sekä pitämään työntekijöiden henkilötiedot ajan tasalla.”Tavoitteena oli optimoida sisäisten HR-prosessien määrää ja toimintoja, jossa olemmekin hienosti onnistuneet. Otettuamme Sympa HR -järjestelmän käyttöön, olemme esimerkiksi saaneet pienennettyä palkkaraportointiin käytettyä aikaa 50 prosentilla”, kertoo Simon Prahm GAMEn toimitusjohtaja ja perustajajäsen.
Miksi Sympa HR?
”Vertailimme muutamia eri palveluntarjoajia, mutta emme löytäneet muita, jotka olisivat yhtä joustavia kuin Sympa. Sympa HR -järjestelmä on antanut meille tarkan katsauksen HR-dataamme ja säästänyt meiltä paljon aikaa, joka olisi muuten käytetty päivittäisiin rutiineihin. Nyt voimme myös etsiä Sympa HR:stä työntekijöitä taitojen perusteella, joten löydämme aina sopivimmat henkilöt eri projekteihimme”, iloitsee Prahm.
Suosittelija:
"Vertailimme muutamia eri palveluntarjoajia, mutta emme löytäneet muita, jotka olisivat yhtä joustavia kuin Sympa."
Simon Prahm, toimitusjohtaja ja perustajajäsen
Tiedot
Tilaaja: | GAME |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Integraatiot | |
Käyttäjähallinta |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Sympa - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Sympa - Muita referenssejä
Sympa - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |