Käyttäjälähtöinen mediavarausjärjestelmä
HiQ auttaa MTV Mediaa tehostamaan mediamyyntiään ja yhteistyötä mediatoimistojen kanssa. HiQ:n toteuttaman LIVE-mediamyyntijärjestelmän avulla automatisoidaan MTV:n mainosmyyntiprosessia ja parannetaan mediatoimistojen palvelutasoa. Innovatiivisen palvelujärjestelmän myötä MTV parantaa mediamyyntinsä reaaliaikaisuutta ja minimoi varauksiin tarvittavaa käsityötä.
- Olemassa oleva järjestelmämme alkoi olla tiensä päässä, eikä mikään valmis ratkaisu istunut tarpeisiimme. Lähdimme kehittämään teknologialtaan modernia, yhtenäistä palvelua, jonka avulla sekä oma henkilöstömme että mediatoimistot voivat tehdä mainosajanvaraukset kerralla kuntoon. HiQ osoittautui poikkeuksellisen innovatiiviseksi toimijaksi, jolla oli tarjota meille tuorein näkemys ja toimiva etenemismalli hankkeeseen, kertoo kehityspäällikkö Petri Haverinen MTV:ltä.
Mediamyyntijärjestelmälla on merkittävä rooli osana MTV:n liiketoimintaa: uusimpia verkkoteknologioita ja työpöytäjärjestelmien parhaita ominaisuuksia yhdistelevä LIVE palvelee tehokkaammin muuttuvan ja kehittyvän media-alan tarpeita. Järjestelmä tarjoaa muun muassa reaaliaikaisen näkymän mediatilan saatavuudesta ja varausprosessin etenemisestä. HiQ toimitti järjestelmän kokonaistoteutuksena tarjoten osaamista hankkeen kaikkiin vaiheisiin aina teknologiavalinnoista käytettävyyskonsultointiin.
- Olemme saaneet HiQ:lta ideoita ja osaamista ei yksin järjestelmään liittyen, vaan uusiin toteutustapoihin yleensä. LIVE-projekti on ollut mielenkiintoinen hanke, jonka myötä on opittu paljon. Matkan varrella kumppanin tiimin liiketoimintaamme koskeva osaaminen on kasvanut, mikä helpottaa kehitystä edelleen, Haverinen jatkaa.
Tiedot
Tilaaja: | Media |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Media |
Teknologia
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
HiQ - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
HiQ - Muita referenssejä
HiQ - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |