Kotikatu365 - Uusi tapa asua
Kaupunkiasuminen on murroksessa. Kotikatu365-asumiskonsepti on kehitetty suomalaisten asumistutkimusten ja kansainvälisten kokemusten perusteella vastaamaan murrokseen. Kotikatu365 yhdistää elementit, jotka tarjoavat puitteet hyvinvoivalle, aktiiviselle elämälle ja mukavalle yhdessäololle naapureiden kanssa.
Cor Group:iin kuuluvan Health City Finlandin Kotikatu365 tarjoaa uudenlaisen uniikin kaupunkiasumisen mallin. Ensimmäinen konseptin asuinalue on rakentunut Oulun Lipporantaan 2018-2019. Seuraavaksi uusia kohteita on luvassa ainakin Kuusamoon, Kuopioon ja Vantaalle.
Kaikissa Kotikatu365 kohteissa asukkaiden arjen palvelut ovat helposti saavutettavissa digitaalisen palveluportaalin kautta. Codemate toteutti Kotikadun digitaaliset ratkaisut asukkaille, palveluoperaattorille ja palvelukumppaneille.
Yhteisöllisyys oli tärkeässä osassa palveluportaalin muotoilussa ja testauksessa. Lipporannan ensimmäiset asukkaat olivat innolla mukana käyttäjätesteissä. Näin asukkaat saatiin mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan palvelun sisältöön jo kehitysvaiheessa.
Kotikatu365 palveluportaali julkaistiin asukkaiden käyttöön syksyllä 2018. Codemate on innolla mukana kehittämässä uutta, modernia asumistapaa ja jatkaa Kotikatu365 jatkokehitys- ja ylläpitokumppanina.
Suosittelija:
"Hyvinvoinnin ja asumisen operaattorina meille tärkeintä on tarjota parhaat ratkaisut asukkaiden sujuvaan arkeen ja palvelukumppaneidemme laadukkaaseen toimintaan. Codemate ymmärsi tämän kokonaisuuden jo heti suunnitteluvaiheessa ja toteutti Kotikadun digitaaliset palvelut vahvalla ammattitaidolla."
Jari-Pekka Kelhä, toimitusjohtaja, Health City Finland
Tiedot
Tilaaja: | Health City Finland |
Ajankohta: | 2018 - 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Vesa-Matti Suorsa |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Ohjelmistokehitys | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kiinteistöala |
Teknologia
Amazon Web Services | |
Javascript |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Codemate - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Janne Korvanen
Sales Director
Janne Korvanen on Codematen myyntijohtaja ja Digital Business Linen vetäjä. Kokemusta yli sadan digihankkeen tuotekehityksen järjestelystä ja kymmenistä asiakkuuksista eri .. | |
janne.korvanen@codemate.com 0407048996 |
|
Codemate - Muita referenssejä
Codemate - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |