KT: Brändiuudistus kirvoitti verkkosivun visuaalisen ilmeen uudistukseen ja kävijäkokemuksen parantamiseen
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT uudisti brändi-ilmeensä vuoden 2021 loppupuolella ja luonnollisesti tämä uusi ilme haluttiin näkyvän myös heidän kt.fi -verkkosivuilla, sekä KT-lehden verkkosivuilla. Exove toteutti verkkosivuston ja verkkolehden uuden ilmeen Roban Konnan suunnitelmien pohjalta. Visuaalisen ilmeen lisäksi verkkosivuston toiminnallisuuksia parannettiin, kiinnitettiin entistä enemmän huomiota saavutettavuuteen, sekä monipuolistettiin sivuston käyttömahdollisuuksia.
Uudistuksen myötä verkkosivustosta ja verkkolehdestä saatiin dynaamisempi ja paremmin kävijää palveleva kokonaisuus. Yhden palstan sijaan verkkosivun sisällönsyöttäjän on mahdollista rakentaa täysin uudenlainen kokonaisuus, joka herättää lukijan kiinnostuksen ja ohjaa kävijän sisältöjen pariin entistäkin helpommin.
"Uudistuksen myötä sivusto hyppäsi 2010-luvulta 2020-luvulle." Noora Haavisto, Exoven Projektipäällikkö
Sivustouudistuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota myös sen saavutettavuuteen. Projektin alusta alkaen testiympäristöön asennettiin Siteimprove, jonka avulla pystyttiin listaamaan muutosta vaatineet asiat ja reagoimaan näihin jo ennen sivuston varsinaista julkaisua. Parantamalla verkkopalvelun saavutettavuutta parannettiin samalla myös sen näkyvyyttä hakutuloksissa ja saatiin myös sivuston kävijämäärät nousuun. ”Uuden sivuston kävijämäärä on noussut 13 % neljän kuukauden tarkastelujaksolla verrattuna samaan aikajaksoon ennen sivustouudistusta”, Marjaana Mattila, Viestinnän asiantuntija, KT.
Yhteistyö
KT on ollut Exoven asiakkaan jo vuodesta 2016 lähtien, joten emme olleet toisillemme täysin tuntemattomia. Täten ei myöskään ollut mikään ihme, että yhteistyö oli kaikin puolin hyvin vaivatonta ja kommunikaatio avointa. Projekti toteutettiin aikataulussa, budjetin raameissa ja tietenkin hyvällä tiimillä maustettuna.
"Exoven tekninen, design ja saavutettavuus osaaminen sekä projektinhallinta oli erinomaisella tasolla. On hyvä, että meille on löytynyt kumppani, johon voi tukeutua kun kyseessä on näinkin iso uudistus." Marjaana Mattila, Viestinnän asiantuntija, KT
Mikäli sivustouudistus on ajankohtainen, niin tutustu tarjoomaamme lisää palveluistamme.
Tiedot
Tilaaja: | Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Drupal |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Exove - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Exove - Muita referenssejä
Exove - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |