Laivanrakennusinsinööreille työrauhaa
Enterin pitkäaikainen asiakas Foreship on laivanrakennukseen erikoistunut suunnittelu- ja insinööritoimisto. Yritys on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa huimasti. Sekä henkilöstöä että toimipaikkoja on tullut lisää, ja samalla on tarvittu uusia ratkaisuja IT-järjestelmään.
”Olemme löytäneet mielestämme luotettavan IT-toimittajan, ja yhteistyömme onkin kestänyt jo kohta kymmenen vuotta. Kun aloitimme yhteistyömme Enterin kanssa, meitä oli Foreshipillä ehkä noin 30 henkeä ja toimipisteitä oli vain muutamia. Nyt toimistojamme on Suomen lisäksi Virossa ja Yhdysvalloissa, ja meitä on lähes 100 henkeä.
Tällainen määrä työntekijöitä asettaa omat vaatimuksensa tietojärjestelmille. Meille toteutettiin muutama vuosi sitten Office 365 -projekti, jonka ansiosta muun muassa sähköpostit siirtyivät pilvipalveluun. Tämä on meille kaikkein kustannustehokkain ratkaisu.
Enterin toteuttama sähköpostimigraatio sekä Office 365:n käyttöönotto mahdollistavat työntekijöillemme nykyaikaiset sekä luotettavat viestintävälineet ajasta ja paikasta riippumatta. Lisäksi pilvipalvelut vapauttavat levytilaa muuhun käyttöön. Pilviaikakaudella on erityisen tärkeää, että IT-kumppani on luotettava ja kokenut osaaja, koska pilvipalvelujen päivityssykli on tiheä.
Koska yrityksessämme käsitellään suurikokoisia tiedostoja, jotka pitää projektien päätyttyä myös arkistoida talteen, tarvitsemme toimivan ja edullisen ratkaisun arkistodatan säilyttämiseen. Tästä syystä Enter asensi käyttöömme Azure File Sync -arkistodatan synkronointityökalun.
Yrityksemme kasvun myötä myös laitteiston määrää on pitänyt kasvattaa. Enterin toimittamat korkeatasoiset levyjärjestelmä-, palvelin-, kytkin-, ja palomuuriratkaisut (EMC, Cisco) ovat mahdollistaneet perustan tietoturvalliselle ja vikasietoiselle IT infrastruktuurille.
Enterin jatkuvat palvelut pitävät huolta koko IT-infran toimivuudesta ja takaavat osaavan kumppanin Hybrid-ympäristön hallintaan. Vikasietoinen IT-infra sekä modernin tietotyön välineet Office 365:sesta tarjoavat meille mahdollisuuden keskittyä ydinliiketoimintaamme.
Välineet ovat meille vain välineitä, jotta varsinainen työ saadaan tehtyä aikataulussa ja ammattimaisesti. On hienoa, että saamme keskittyä suunnittelutyöhömme, kun IT-puolen asiat hoituvat asiantuntijoiden toimesta sujuvasti. Jokainen pysyköön lestissään. Me osaamme suunnitella laivoja, ja Enter osaa IT-asiat.”

Suosittelija:
Markus Aarnio, hallituksen pj.
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Foreship Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
timo-pekka.vuojarvi@enter.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot | |
It-infrapalvelut | |
Käyttäjähallinta | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Rakentaminen | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft | |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Turku
Cisco
Microsoft Office 365
Microsoft Azure
meriteollisuus
Foreship
DellEMC
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |