Lappeenranta.fi sai uuden kaupunkistrategiaa tukevan käyttäjälähtöisen palvelukonseptin
Lappeenranta.fi-verkkopalvelun kokonaisuudistus aloitettiin suunnitteluprojektilla, jossa rakennettiin palvelumuotoilun keinoin uuden verkkopalvelun kokonaiskonsepti Tietotalon asiantuntijoiden toimesta.
Osallistava konseptointityö tuo organisaation hiljaisen tiedon näkyväksi ja sitouttaa avainhenkilöt
Kaupungin pääverkkopalvelun ydintehtävä on toimia kaupungin keskeisiä sidosryhmiä palvelevana asioinnin, tiedonsaannin ja osallistumisen kanavana. Tietotalo toteutti Lappeenrannan kaupungin kanssa muotoiluprojektin, jonka lopputuloksena luotiin Lappeenranta.fi -verkkopalvelun palvelukonsepti. Konseptin suunnittelua ohjasi vahvasti uuden kaupunkistrategian tavoitteet ja työhön osallistui työpajojen muodossa organisaation eri palveluita tuottavat avainhenkilöt.
Verkkopalvelun muotoiluprojekti käsitti viisi eri työpajapäivää, joissa määriteltiin ja priorisoitiin tavoitteita, kohderyhmiä ja ratkaisumalleja erilaisten tehtävien muodossa. Ensimmäinen työpaja oli kaikille yhteinen ja käsitteli projektin tavoitteita, visiota ja web-palveluiden uusia mahdollisuuksia. Näin jaettiin odotukset ja ymmärrys projektikokonaisuuden etenemisestä kaikille osallisille. Työskentelymalli avasi organisaation viestintä- ja palvelutarpeita sekä kipupisteitä, mutta samalla kommunikoi muutostavoitteita ja sitoutti henkilöstöä muutokseen. Uuden konseptin kulmakiveksi valittiin palveluohjaus, joka toteutuu tehokkaasti älykkään haun, personoitavuuden, selkeän tietorakenteen ja älykkäiden integraatioiden avulla.
Älykäs haku yhdistää eri tietolähteet ja lyhentää palvelupolkuja
Kaupunkilaisten yleinen palaute vanhasta verkkopalvelusta liittyi tiedon löytämisen haasteisiin ja erityisesti haun toimivuuteen. Uuden verkkopalvelun konseptin yhdeksi avaintekijäksi määritettiinkin hakukeskeisyys. Konsepti suunniteltiin sellaiseksi, että haku voi toimia jopa sivuston ensisijaisena navigaatiotapana. Haku sijoitettiin sivustolla näkyvästi esille ja siihen liitettiin kulloisenkin ajankohdan mukaan vaihdettavat pikalinkit.
Uusi haku indeksoi pääsivuston lisäksi useita muita Lappeenrannan kaupungin verkkopalveluita ja toimii näin hubina kaupungin keskeisiin verkkopalveluihin. Haun keskeisin sisältö on Suomi.fi-portaalin palvelutietovarantoon kuvatut kaupungin palvelut, jotka tuodaan osaksi uutta verkkopalvelua integraation avulla. PTV-integraation ansiosta turhasta sisältötyöstä päästään eroon, kun palveluita ei tarvitse kuvata ja ylläpitää useassa eri palvelussa.
M-Fies integraatio tuo työnkulun ja dokumentit näkyväksi
Lappeenranta hyödyntää työnkulkujen ja dokumenttien hallintaan M-Files-järjestelmää. Järjestelmään tehtävä integraatio on uuden verkkopalvelukonseptin yksi merkittävin kehityskohde. M-Files-järjestelmästä tuodaan verkkopalveluun jatkossa mm.
- luottamushenkilöiden tiedot
- kokouspöytäkirjat ja esityslistat
- viranhaltijoiden päätökset
- ajanmukaiset kaavoituksen dokumentit ja kaavoitusprosessin vaihetiedot
- julkiset dokumentit
Vahva M-Files-integraatio nopeuttaa viestintää, yksinkertaistaa tiedon julkaisuprosessia ja karsii päällekkäistä työtä kun tiedostoja ja prosessitietoja ei tarvitse hallita useassa eri järjestelmässä.
Ketterä iteratiivinen prosessi ja käyttäjätestit tuottaa toivottuja lopputuloksia
Konseptointityötä ohjattiin työpaja-suunnittelu-palaute-iteraatioissa. Tämä mahdollisti projektin aikana esiin tulleiden lisätarpeiden ja ratkaisuihin liittyvän kumuloituvan ymmärryksen hyödyntämisen osana suunnittelutyötä. Käyttäjätesteissä testattiin keskeisimmät käyttäjäpolut ja käyttötapaukset.
Asiantuntijan valistunut arvaus voi olla joskus riittävä, mutta varmasti käyttäjän odotusten mukaan toimivan palvelun kehittäminen vaatii (mieluiten jatkuvia) käyttäjätestejä. Lappeenrannan muotoiluprojektissa käyttäjätestit toteutettiin paikan päällä Lappeenrannassa. Testit suunniteltiin puolistrukturoiduiksi haastatteluiksi. Haastattelujen tueksi rakennettiin keskeisistä käyttäjäpoluista ja käyttötilanteista toiminnalliset rautalankamallit, joita käyttäjä pääsi käyttämään web-sivun tapaan dekstop- ja mobiililaitteilla. Testitilanteista tallennettiin testilaitteiden ruutu videona ja testitilanteen keskustelu myöhempää analyysiä varten. Käyttäjätestit paljastivat useita konseptin toimivuuteen vaikuttavia muutostarpeita, jotka huomioitiin lopullisessa konseptidokumentaatiossa.
Tiedot
Tilaaja: | Lappeenrannan kaupunki |
Ajankohta: | 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Aleksi Brunni |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Tietotalo Infocenter - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Tietotalo Infocenter - Muita referenssejä
Tietotalo Infocenter - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |