Laptin pääkonttoriin Taitorin neuvottelutilojen varausjärjestelmä
Lapti Group on suomalainen asunto-, palvelu- ja toimitilarakentamiseen sekä kiinteistökehitykseen keskittyvä rakennusalan konserni. Lapti Groupi työllistää yli 600 henkilöä ja niiden liikevaihto vuonna 2019 oli 339 miljoonaa euroa. Konserni rakensi itselleen uuden toimitilan Ouluun vuonna 2019. Rakennuksessa työskentelee Lapti Groupin työntekijöiden lisäksi muita toimijoita.
Taitori toimitti kiinteistön yhteisten tilojen varausratkaisun
Rakennuksessa työskentelee Laptin lisäksi esimerkiksi Kastelli. Taitori toimitti rakennukselle yhteisten tilojen varausjärjestelmän, jonka avulla rakennuksessa tilojen varaaminen toimii myös eri yritysten välillä
Toimituksen erikoisuutena oli se, että kiinteistön jaettuja neuvottelutiloja pystytään varaamaan suoraan eri toimijoiden omista O365 Exchange kalenterijärjestelmistä. Riippumatta kenen toimijan kalenterijärjestelmästä varaus tehdään, se synkronoituu lähes reaaliajassa myös muiden toimijoiden omiin kalenterijärjestelmiin.
Neuvottelutilojen ovenpieliin asennettiin myös näyttävät ja edustavat kosketusnäytölliset Taitori ovenpielinäytöt, jotka mahdollistavat varaukset suoraan käytävältä. Myös nämä varaukset synkronoidaan lähes reaaliajassa eri toimijoiden omin kalenterijärjestelmiin.
Suosittelija:
Taitorin ratkaisu kykeni vastaamaan tarpeeseemme ja nopean testijason aikana Taitori vakuutti meidät. Käyttöönotto oli nopeaa ja helppoa ja olemme olleet tyytyväisiä yhteistyöhön
Mika Virsunen, Tietohallintajohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Lapti Group |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR | |
Logistiikka | |
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Taitori - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Taitori - Muita referenssejä
Taitori - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |